Itsepesun rangaistusvastuun alan laajentuminen (RL 32:11.1)

Abstract

Joulukuussa vuonna 2020 astui voimaan uusi itsepesua koskeva lainsäädäntömuutos (943/2020). Muutoksella pantiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston rahanpesun torjumista rikosoikeudellisin keinoin koskeva direktiivi 2018/1673. Viidennen rahanpesudirektiivin asettamien vähimmäisvelvoitteiden voimaan saattaminen tarkoitti kansallisesti itsepesua koskevan rangaistavuuden alan merkittävää laajentumista. Edeltävän, vuosina 2012–2020 voimassa olleen, itsepesukriminalisoinnin nojalla tekijä oli mahdollista tuomita vain törkeästä rahanpesusta sen muodostaessa rikoskokonaisuuden olennaisimman ja moitittavimman osuuden ottaen huomioon tekojen jatkuvuus ja suunnitelmallisuus. Nyt voimassa olevassa kriminalisoinnissa itsepesua koskeva rangaistusvastuun ala on ulotettu törkeän rahanpesun lisäksi koskemaan perusmuotoista rahanpesua ja näiden molempien rikosten yrityksiä.

Itsepesun rangaistavuuden alan laajentuminen on nähty vuosikymmenien ajan poikkeuksellisen ongelmallisena tiettyjen oikeusjärjestelmään sisältyvien periaatteiden ja oppien valossa. Kansallisessa keskustelussa laajemman kriminalisoinnin on nähty olevan ristiriidassa erityisesti lainkonkurrenssiopin ja siihen sisältyvän myötärangaistuja esi- ja jälkitekoja koskevan opin, itsekriminointisuojan ja kaksoisrangaistavuuden kiellon kanssa. Suomi on kuitenkin saanut kansainvälisessä keskustelussa toistuvasti osakseen kritisointia vastahakoisesta suhtautumisestaan ja siitä, ettei itsepesua koskeva kriminalisointi ole ennen viimeisintä vuonna 2020 toteutettua lainsäädäntömuutosta ollut riittävä.

Tutkielmassa hyödynnetään oikeusdogmaattista metodia, jonka avulla tutkitaan, tulkitaan ja systematisoidaan itsepesua koskevia oikeusnormeja laajasti eri oikeuslähteistä. Tutkielmassa lähdetään liikkeelle tärkeiden rahanpesua koskevien relevanttien käsitteiden, kuten itsepesun, määrittelemisestä. Tämän jälkeen perehdytään tarkemmin itsepesua koskevan sääntelyn historialliseen kehittymiseen ja taustoitetaan tarkemmin sitä, miksi suhtautuminen rangaistavuuden alan laajentumiseen on ollut niin kielteistä. Voimassa olevan itsepesukriminalisoinnin tunnusmerkistötekijöiden ja soveltamisalan tarkastelun jälkeen käsitellään tarkemmin sitä, voidaanko kriminalisointia pitää hyväksyttävänä edellä mainittujen kansallisten periaatteiden ja oppien näkökulmasta. Tutkielmassa hyödynnetään myös oikeusvertailevaa näkökulmaa tarkastelemalla eräiden muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden omaksumia itsepesusäännöksiä ja niiden historiallista kehittymistä. Lopuksi yhteenvedossa todetaan voimassa olevan kriminalisoinnin olevan kansallisten kriminalisointi- ja muiden edellä mainittujen periaatteiden valossa hyväksyttävä. Toisaalta kriminalisointia koskevan oikeustila nähdään avoimena ja ainakin vielä jokseenkin epävarmana. Erityisesti lainkonkurrenssikysymysten osalta tarpeellisena pidetään tulevaisuuden oikeuskäytäntöä, jossa määritellään tarkemmin, miten konkurrenssiopillisia tulkintaperiaatteita tulee itsepesukontekstissa tarkastella.