Missä mun koti on? Sijaishuollossa eläneiden nuorten kokemuksia kodin merkityksestä

Abstract

Tutkielmassa käsittelen sijaishuollossa eläneiden nuorten aikuisten kokemuksia kodista ja kodin merkityksestä. Tavoitteeni on selvittää, millainen kokemus sijaishuollossa eläneillä nuorilla aikuisilla on kodista sekä miten monipaikkainen asuminen vaikuttaa nuorten aikuisten kokemukseen kodista nyt ja tulevaisuudessa.

Tutkimustani ohjaa hermeneuttis-fenomenologinen tieteenfilosofinen näkemys. Kokemuksista syntyneet merkitykset ovat intersubjektiivisia, joilla on yksilöllisiä ja ainutlaatuisia piirteitä. Erilaisissa yhteisöissä ja kulttuureissa on erilaisia todellisuuksia, joiden kautta merkitykset syntyvät ja ovat ihmisille. Sijaishuollon kotikokemuksia tarkasteltaessa tutkijan omaa esiymmärrystä on joutunut pohtimaan kriittisesti.

Aineiston analyysinä käytän sisällönanalyysimenetelmää. Sisällönanalyysi sopii hyvin kokemuksia ja subjektiivisia merkityksiä esiin nostavan tutkimuksen analyysimetodiksi. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla neljää sijaishuollossa elänyttä nuorta aikuista, joilla on taustallaan lapsuudessa tapahtuneita useita kokemuksia muutoista. Muuttoja on ollut sekä ydinperheen kanssa että sijaishuoltopaikoista toiseen. Lähtökohtana tutkimukselle on lapsuuden muuttokokemukset, koti ja siihen liittyvät merkitykset sijaishuollon aspektissa. Haastattelut toteutin puolistrukturoituna teemahaastatteluna.

Tutkimuksen mukaan koti on paikka, johon liittyy tunnekokemus turvallisuudesta ja tärkeästä sosiaalisesta verkostosta. Kotiin ei kuulu kokemusta irrallisuudesta, joka taas syntyy turvattomuudesta, aikuisten ristiriitaisista toimintatavoista, ulkopuolisuuden tunteesta ja vapauden puutteesta. Kotiin liittyy kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa ja tunne pysyvyydestä. Kokemus irrallisuudesta linkittyy vahvasti useisiin muuttokokemuksiin eri asuinpaikkojen välillä. Myös sijaishuolto ja siellä vaihtuvat aikuiset ja aikuisten erilaiset toimintatavat synnyttävät kokemuksen irrallisuudesta.

Tutkimuksen perusteella sosiaalityössä on tärkeä arvioida, onko perheen jälleen yhdistämisen oltava aina tavoitteena sijaishuollon asiakassuunnitelmassa. Jos lapselta puuttuu mahdollisuus kiinnittyä paikkaan, vaikeuttaa se myös tulevaisuuden kodin rakentamista. Kiinnittyminen tapahtuu useimmiten turvallisten sosiaalisten suhteiden kautta sekä pysyvyydestä. Kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijät tarvitsevat kehitettyjä työkaluja erilaisten lasten yksilöllisten tarpeiden arvioimiseksi sijaishuoltopaikkaa valittaessa ja kotiutumisen mahdollisuuksia arvioitaessa. Myös jälkihuoltotyön panostukseen tulee kiinnittää huomiota turvallisen kotikokemuksen luomiseksi. Paikkasuhteet ja -tuntemus kehittävät nuoren itsetuntoa ja auttavat luomaan merkityksellisiä yhteyksiä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välille.