“Kiusaaminen on jotenkin vaikea sana” : Diskurssianalyysi luokanopettajaopiskelijoiden korkeakoulukiusaamispuheesta

Abstract

Korkeakoulukiusaamista on tutkittu kansainvälisesti vasta vähän ja tutkimus pohjaa koulu- ja työpaikkakiusaamisen tutkimukseen. Pro gradu -tutkielmassani syvensin ymmärrystä korkeakoulukiusaamisen ilmiöstä diskurssianalyysin avulla. Tarkastelin, miten luokanopettajaopiskelijat puhuivat korkeakoulukiusaamisesta, millaisia tulkintarepertuaareja puheessa rakentui ja millaisia subjektipositioita ne mahdollistivat. Aineistonani toimi 9 luokanopettajaopiskelijan teemahaastattelua korkeakoulukiusaamisesta. Tulkintani mukaan korkeakoulukiusaamispuheessa esiintyi tulkintarepertuaareja, jotka voitiin jakaa kiusaamiseen ja korkeakoulukontekstin pääkategorioihin. Käyttämällä kiusaamisen pääkategorian tulkintarepertuaareja kiusaamista voitiin joko tuomita tai ryhmien toimintaa oikeuttaa. Tällöin niissä mahdollistuivat uhrin, kohteen, kiusaajan ja reagoijan subjektipositiot. Tulkitsin mahdolliseksi, että subjektipositioihin saattoivat vaikuttaa tulkinta kiusaamisesta, syyllisyydestä ja ryhmän jäsenen statuksesta, mutta myös empatian osoittaminen. Korkeakoulukiusaamisen kannalta merkityksellisiksi tuloksiksi nousivat korkeakoulukontekstin pääkategorian tulkintarepertuaarit. Opiskelijan kehitysvaiheen alakategoriassa kiusaaminen rakentui aikuisena joko erilaiseksi tai lapselliseksi. Näin kiusaaminen merkityksellistyi ensisijaisesti lasten ryhmäilmiöksi. Korkeakoulukiusaamisen tunnistamisen alakategoriassa taas kiusaamisen tunnistaminen määrittyi subjektiivisuuden, kiusaamisteoreettisen määritelmän tai puuttumisen mukaan, eli sen merkityksellisyys vaihteli. Huomioin, että aineistosta jäivät puuttumaan esimerkiksi toiseuttamisen tai vastuunsiirron havainnot. Vastuuta voitiin siirtää esimerkiksi kiusaamisen kokijalle tai yliopistolle. Suurimmassa osassa tulkintarepertuaareissa haastateltavalle rakennettiin tarkkailijan subjektipositiota toisen mahdollisen subjektiposition eli sivustaseuraajan sijaan. Näen tämän voivan olla yhteydessä siihen, että korkeakoulukiusaamista ei kuvattu ensisijaisesti ryhmäilmiönä vaan kuvaus keskittyi kiusaaja-kiusattu-suhteeseen. Ehdotan tutkimuksen pohjalta, että korkeakoulukiusaamisen interventioita kehitetään näkökulmasta, jossa kiusaamista voi esiintyi aikuisten kesken ja se käsitetään ryhmäilmiönä.

The study of bullying in university started only about a decade ago and its theoretical frame work is still heavily based on the findings of bullying research in schools and work places. In this master thesis, I aimed to deepen the understanding of bullying in university using a dis course analysis approach. Using the set of nine theme interviews with education students, I used discourse analysis to examine: How do education students discuss about bullying in university? What kind of interpretative repertoires are built in the students’ speech? What kind of subjective positions are made possible within these interpretative repertoires?

My analysis of the interviews revealed that the speech about bullying in university can contain at least two main categories of interpretative repertoires. I named them the main categories of bullying and the context of university. In the first main category, I ascertained that bullying could be judged or the group actions could be justified by using different interpretative repertoires. In these interpretative repertoires the subject positions of victim, object, bully and reactive party were made possible. Thus, I concluded that these subject positions were built with the impact of interpretations about bullying, guilt and status, but also by showing empathy.

The results in the main category of university context brought to light some significant findings about bullying in university. I determined that bullying was constructed as different or childish within the subcategory of student’s development stage. Thus, the definition of bullying was constructed as a child-related group phenomenon. In the subcategory of recognizing bullying in university, bullying was defined by subjectivity, theoretical definition or the validation of the phenomenon. I established that observations regarding othering or transferring the responsibility were absent. For example, the responsibility for bullying could be transferred to the university or the victim.

In most of the interpretative repertoires the interviewed student was placed in the subject position of observer instead of a bystander. It is plausible that this could be connected to how bullying in university was not primarily described as a group phenomenon but a challenging situation between the bully and the victim. Therefore, I suggest that the intervention to prevent and reduce bullying in the university should be developed by recognizing that bullying does occur among adults and that bullying should be approached as a group phenomenon.