Sietoikkunaa laajentamassa kehoturvasta käsin – Autonominen säätely ja kehollisuus taidekasvatuksessa

Abstract

Kokemuksellisesti rikkaaseen ja luovaan elämään kuuluu kyky nauttia flown ja leikin kaltaisista korkeista vireystiloista sekä toisaalta matalista vireystiloista, kuten turvallisesta kohtaamisesta ja hiljentymisestä vivahteiden aistimiseen. Kapea vireystilan sietoikkuna kaventaa tunneasteikkoa ja estää myös vuorovaikutusta ja keskittymistä oppimiseen. Toimiva kehoyhteys eli interoseptio on vahvistettu hyvinvoinnin avaintekijäksi, joka edistää autonomisen hermoston säätelykykyä. Keho–mieli -yhteyden neurotiede tarjoaa perusteet keholliselle pedagogiikalle, jossa esikäsitteellinen prosessointi huomioidaan oppimisen ja luovan ajattelun resurssina. Samoja periaatteita voidaan soveltaa kontekstista riippumatta.

Monitieteinen kirjallisuuskatsaus tarkastelee ajankohtaisia kasvatustavoitteita neurotieteen valossa, mikä on suomalaisessa kuvataidekasvatuksen tutkimuksessa uutta. Polyvagaaliteoria ja interpersoonallinen neurobiologia psykoterapeuttisine sovelluksineen toimivat lähtökohtina empatian, osallisuuden, toimijuuden, intuition, tunnetaitojen, taiteen huippukokemusten ja uudistavan oppimisen tarkastelulle. Interpersoonallisen neurobiologian näkökulmasta hyvinvointi määritellään kehon, mielen ja sosiaalisten suhteiden integraationa. Polyvagaalinen resilienssin käsite viittaa autonomiseen säätelykykyyn, joka ilmenee kehoturvan kokemuksena ja on mitattavissa sykevälivaihtelua analysoimalla (respiratorinen sinusarytmia, RSA).

Tutkimuksen aineistona on taiteen, taidekasvatuksen ja kasvatuksen alan tutkimusta sekä filosofisia näkökulmia kehollisuuteen. Hermeneuttis–pragmaattisessa tarkastelussa osoitetaan, että keho–mieli -yhteyden neurotiede auttaa tarkentamaan oppimista ja opettamista koskevia perusoletuksia, tunnistamaan stressi- ja traumaperäisiä oppimisen esteitä ja purkamaan dualistisia käsityksiä kehollisuuden ja intuitiivisen ajattelun tieltä. Autonomisen säätelyn näkökulma painottaa opettajan kykyä vastavuoroiseen kohtaamiseen omasta kehoturvastaan käsin. Keinoina sietoikkunan kasvattamiseen toimivat mm. myötätuntoisen kehoyhteyden kehittäminen, sosiaalinen vastavuoroisuus, tunteiden kohtaaminen, huomion suuntaaminen, hengitys, moniaistisuus sekä toiminnalliset lähestymistavat.

Tutkielmassa esitetään uusi teoria taidekasvatuksesta sietoikkunan laajentamisena erilaisille vireystiloille, tunteille ja käsitteellisille ristiriidoille. Tavoitteena on toisaalta sietoikkunan laajentaminen käsittelemällä sen rajalla ilmeneviä hankalia tunteita ja toisaalta palautuminen takaisin kehoturvan tilaan. Taiteeseen liittyviä huippukokemuksia tarkastellaan sietoikkunan rajalla tapahtuvina ilmiöinä, joiden myötä elämään avautuu luova ulottuvuus. Interpersoonallisen neurobiologian näkökulmasta taidekasvatus suuntautuu luovan elämän mahdollistamiseen, joka ilmenee uusina ja tuoreina sisäisen kokemuksen ja ulkoisen tutkimisen yhdistelminä. Tutkielma osoittaa, että taidekasvatusta voidaan tarkastella autonomista säätelykykyä ja kehoyhteyttä kehittävänä hermostollisena harjoitteena, joka tähtää kokemusmaailman avartumiseen ja toimintakyvyn kasvuun suhteessa ajankohtaisiin oppimistavoitteisiin.

Living an experientially rich life involves the ability to enjoy both high tone experiences such as flow and play, and low tone experiences such as safe social encounters and aesthetic nuances. A narrow window of tolerance manifests as a narrow emotional scope, attention deficits and difficulties in social interaction. Research has proved that a functioning body–mind connection, interoception, comprises a key factor in well-being by improving the regulation of the autonomic nervous system. The neuroscience of the body–mind connection provides a basis for body-based or embodied learning that acknowledges preconceptual processes as a valid resource for learning and creative thinking. Same principles can be applied in any context.

This multidisciplinary study examines current educational aims from neuroscientific perspective which is new in the Finnish art education research. In this study, the polyvagal theory, interpersonal neurobiology and polyvagally informed psychotherapeutic applications are used as a framework for clarifying the concepts of empathy, agency, social inclusion, intuition, socio-emotional skills, art-related experiences and transformative learning. Interpersonal neurobiology defines well-being as the integration of the body, the mind and social relations. The polyvagal definition of resilience refers to autonomic regulation that can be measured by quantifying heart rate variability (RSA, respiratory sinus arrythmia)

This study uses research materials concerning the arts, arts education, education in general, and philosophical perspectives concerning embodiment. The hermeneutic–pragmatic scrutiny indicates that the science of mind-body connection helps to specify basic conceptions of learning and teaching, to identify common stress and trauma related obstacles to learning and dissolve dualistic preconceptions that block creativity and intuition. The perspective of autonomic regulation emphasizes teacher’s ability to embody safety and form safe student connections. Suggested means for widening the window of tolerance comprise of compassionate body–mind connection, social reciprocity, dealing and accepting emotions, conscious focusing of attention, awareness of breathing, and multisensory action-based approaches.

This master’s thesis presents a new theory of art education that pinpoints the widening the window of tolerance to encompass various autonomic states, emotions and conceptual contradictions. The goal is in one hand to widen the window of tolerance by dealing with uncomfortable edge emotions and on the other hand returning to the state of the autonomic safety. Peak experiences of art are examined as phenomena appearing on the edge of the window of tolerance and opening a creative dimension to life. From the perspective of the interpersonal neurobiology art education orients itself towards enabling creative life that manifests as new and fresh combinations of inner experience and outer exploration. This study indicates that art education can be considered to comprise exercising autonomic regulation and body–mind connection thus enrichening the scope of experience and increasing functional capacity regarding the current educational aims.