Lainvalinta Rooma I asetuksen perusteella rajat ylittävässä etätyössä

Abstract

Kansainvälisluonteista työsopimusta koskevan riita-asian käsittelyssä joudutaan ratkaisemaan, minkä valtion aineellista lakia sopimukseen sovelletaan. Lainvalinta on perinteisesti kuulunut kansainvälisen yksityisoikeuden oikeudenalaan, mutta EU:n sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan ja Euroopan oikeusalueen turvaamisen vuoksi lainvalintasäännöt on EU:ssa yhtenäistetty. Sopimusvelvoitteiden osalta voimassa oleva säädös on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008, niin sanottu Rooma I -asetus. Tutkielmassa tarkastellaan Rooma I -asetusta työoikeudellisesta näkökulmasta silmällä pitäen rajat ylittäviä etätyötilanteita. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten lainvalinta määräytyy asetuksen perusteella kansainvälisluonteisessa etätyötilanteessa.

Tutkielma toteutetaan tarkastelemalla Rooma I -asetuksen sisältöä ja selvittämällä siitä annettua soveltamiskäytäntöä. Tutkimusmenetelmä on pääasiassa lainoppi, mutta eurooppaoikeudellisena tutkimuksena tutkielmassa hyödynnetään myös oikeushistoriaa sekä teleologista tulkintaa. Tutkielman pääasiallisena lähdeaineistona ovat Rooma I -asetuksen 8 artikla ja unionin tuomioistuimen antamat ratkaisut. Tulkintaa ohjaavina oikeuslähteinä ovat Euroopan unionin oikeusperiaatteet ja oikeuspoliittiset tavoitteet sekä lainvalintaan ja etätyöhön liittyvä oikeuskirjallisuus.

Tutkimustulokset osoittavat, että Rooma I -asetuksen ensimmäinen liittymäsääntö, tavallinen työskentelyvaltio, on varsin käyttökelpoinen myös rajat ylittävissä etätyötilanteissa. Etätyöntekijän tavallinen työskentelyvaltio on se, johon hän on fyysisesti sijoittunut ja jossa hän työskentelee. Asetuksen toinen liittymäsääntö, työnantajan liiketoimipaikka, ei sovellu rajat ylittäviin etätyötilanteisiin, sillä sitä ei voida perustella millään asetusta ohjaavilla periaatteilla. Monimutkaisimmat kansainvälisluonteiset etätyötilanteet ovat viimesijassa ratkaistavissa läheisyysperiaatteen perusteella. Lainvalintaan vaikuttavat etätyön kesto, työntekijän sijoittuminen, työsuhteen osapuolten tarkoitus sekä etätyön läheisyys tiettyyn valtioon. Tutkimuksen perusteella etätyöhön, sen yleisyydestään huolimatta, ei ole lainvalintaa koskevan lainsäädännön tasolla EU:ssa reagoitu ja lainvalinta tulee ratkaista asetuksen tavoitteisiin ja periaatteisiin sitoutuen.