Sekarotuinen oikeuskäytäntö: eläinsuojelurikoksen tekotavat ja miten ne näkyvät oikeuskäytännössä

Abstract

Tämän rikosoikeudellisen tutkimuksen tarkoituksena on tutkia eläinsuojelurikosta ja antaa sille mahdollisimman tarkka määritelmä nykyisen lainsäädännön perusteella. Olen tutkinut erityisesti eläinsuojelurikokseen liittyviä termejä, eläinsuojelurikoksen erilaisia tekomuotoja sekä näiden välisiä suhteita. Tutkimuksen tarkoituksena on myös tutkia eläinsuojelurikoksiin liittyvää oikeuskäytäntöä ja verrata sitä nykyiseen lainsäädäntöön. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt lainoppia sekä empiiristä tutkimusta. Olen kerännyt tutkimustani varten 110 hovioikeuden ratkaisua, joiden perusteella olen pyrkinyt selvittämään voimassa olevaa oikeuskäytäntöä. Tutkimukseni jakautuu kaikkia eläinsuojelurikoksen tekomuotoja koskevaan yhteiseen osaan ja eri tekomuotoja erikseen käsitteleviin lukuihin.

Tutkimukseni mukaan eläinsuojelurikoksiin liittyvä lainsäädäntö on epäoptimaalista. Iso osa lainsäädännön ongelmista johtuu siitä, että eläinsuojelurikoksen kriminalisointi on toteutettu blankorangaistussääntelyllä. Lainsäädäntö jättää monia eläinsuojelurikoksen määrittelyn kannalta olennaisia termejä ristiriitaisiksi tai täysin määrittelemättä. Eläinsuojelurikoksen määritelmä rakentuu vahvasti kivun, kärsimyksen, tuskan ja julmuuden määritelmille, mutta nämä termit jäävät lainsäädännössä epäselviksi, jolloin koko eläinsuojelulainsäädäntö kärsii. Lisäksi eläinsuojelurikosten eri tekomuodot saavat paikoittain sisältönsä samoista pykälistä, jolloin ne voivat sekoittua yhteen vaikeuttaen niiden tulkintaa. Myös yhteiskunnan käsitysten muuttuminen ja uuden eläimiä koskevan tutkimustiedon lisääntyminen vaikuttaa eläinsuojelurikoslainsäädäntöön.