Ammattilaisten käsityksiä nuorten syrjäytymisvaarasta, siihen vaikuttavista tekijöistä ja syrjäytymisen ehkäisemisestä
Välikangas, Arja (2022-09-06)
Välikangas, Arja
Lapin yliopisto
06.09.2022
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202301245369

Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on muodostaa kuva Rovaniemen kaupungin nuorison parissa syrjäytymisvaarasta haastattelemalla nuorten parissa työskenteleviä ammattilaisia sekä nojautumalla aihepiirin kirjallisuuteen.
Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jossa kuvaan ammattilaisten käsityksiä nuorten syrjäytymisvaarasta, sen syistä ja sen ehkäisemisestä. Tavoitin haastateltaviksi kolme nuorten parissa työskentelevää ammattilaista ja sain heidän kauttaan hyvän kuvan syrjäytymisvaaran ilmiöstä Rovaniemellä. Aiempi tutkimustieto oli myös apunani.
Tutkielmani tulokset osoittavat, että nuorten syrjäytymisvaara on hyvin tiedostettu Rovaniemellä. Sen syitä on pohdittu paljon eri työryhmissä ja on myös voitu todeta, kuinka syrjäytymisvaarana syitä on runsaasti. Tärkeimpiä niistä ovat kodin kasvuolojen puutteellisuus, koulunkäynnin katkeaminen, koulupudokkuus, ylipäänsä koulutuksen puute, työttömyys, toimeentulo-ongelmat sekä päihteet ja huumeet. Nämä tekijät ennakoivat huono-osaisuutta ja syrjäytymisen vaaraa. Nuorten jääminen yhteiskunnallisten järjestelemien ulkopuolelle vaille koulutus- ja työmarkkinajärjestelmiä on syrjäytymisen riskitekijä. Tällöin myös sosiaaliset ongelmat lisääntyvät.
Syrjäytymisvaaran auttamiseksi on tärkeää tietää nuoren yksilökohtainen tilanne, olla häneen yhteydessä, saada kontakti häneen sekä auttaa häntä pääsemään yli vaikeuksista hänet itsensä osallistaen. Keskustelu ja kuulluksi tuleminen sekä tieto- neuvonta- ja ohjauspalvelut yksilöllisellä ja nuorta kunnioittavalla tavalla ovat tärkeitä.

Kokoelmat
- Pro gradut [3996]