Yleisluonteiset virkarikossäännökset ja rikosoikeudellinen laillisuusperiaate

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia rikoslain (39/1889) 40 luvun yleisluonteisten virkarikossäännösten sääntelytapaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Pyrkimyksenä on selvittää, täyttävätkö 40 luvun blankokriminalisoinnit laillisuusperiaatteen oikeusnormien asettamia vaatimuksia. Tutkimusmenetelmänä on lainoppi.

Tutkielman alussa esitellään perustuslaista (731/1999) pohjautuva virkavastuu sen eri toteuttamismuodoissaan, joista tarkastelun kohteena on erityisestirikosoikeudellinen virkavastuu ja sitä toteuttavat virkarikossäännökset. Virkavastuujärjestelmän lisäksi 2 luvussa luodaan katsaus virkarikossääntelyn keskeisiin käsitteisiin ja virkarikossäännösten soveltamisalaan. Säännökset on jaoteltu niiden tunnusmerkistöjen avoimuuden mukaan yksityiskohtaisesti määriteltyihin, osittain yleisluonteisiin ja yleisesti määriteltyihin virkarikoksiin. Mitä yleisluonteisempi rikossäännös on, sitä ongelmallisempana sitä voidaan pitää laillisuusperiaatteen kannalta. Tarkastelu kohdistuukin erityisesti rikoslain 40 luvun 9 ja 10 §:ien sääntelytapaan.

Tutkielman 3 luvussa käsitellään tarkemmin rikosoikeudellista laillisuusperiaatetta, sen säädöspohjaa sekä laillisuusperiaatteeseen sisältyviä neljää oikeusnormia: praeter legem -kieltoa, epätäsmällisyyskieltoa, analogiakieltoa ja taannehtivan rikoslain kieltoa. Oikeusnormit ulottavat vaikutuksensa yleisluonteisten virkarikossäännösten lisäksi myös niitä täydentäviin käyttäytymisnormeihin eli virkavelvollisuuden perustana oleviin säännöksiin ja määräyksiin.

Rikossäännösten ja käyttäytymisnormien välisestä systematiikasta seuraa, että blankorangaistussääntelylle tulee asettaa selvät vaatimukset, jotta rangaistavat teot olisivat laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ennakoitavissa. Tutkielman 4 luvussa esitellään perustuslakivaliokunnan blankokriminalisoinneille asettamat kriteerit. Kriteereitä ovat valtuutusketjun täsmällisyys, käyttäytymisnormin täsmällinen kirjoitustapa, käyttäytymisnormin rikkomisen rangaistavuuden ilmeneminen sekä avoimen rangaistussäännöksen sisältämä luonnehdinta kriminalisoitavasta teosta. Lisäksi 4 luvussa tuodaan esille yleisluonteisten virkarikossäännösten blankorangaistusluonteesta mahdollisesti aiheutuvia käytännön ongelmia.

Tutkimuksen tutkimustulokset osoittavat, että blankokriminalisoinneille asetetut vaatimukset eivät virkarikosten osalta toteudu riittävän hyvin, mikä puolestaan voi johtaa ristiriitaan rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kanssa. Yleisluonteisten virkarikossäännösten ja niitä täydentävien käyttäytymisnormien välistä viittaussystematiikkaa olisikin syytä tarkentaa, jotta perustuslakivaliokunnan asettamat vaatimukset toteutuisivat. Kuten myös tutkielmassa kuvatusta korkeimman oikeuden oikeuskäytännöstä voidaan päätellä, vaatimuksille tulisi myös soveltamiskäytännössä antaa enemmän painoarvoa.