Esihenkilöiden muutoskokemukset ja resilienssi koronarokotusten aikana

Abstract

Tutkimuksessani selvitin, millaisia pandemia-ajan terveydenhuollossa työskennelleiden esihenkilöiden muutoskokemukset olivat sekä miten resilienssi on tulkittavissa kyseisistä muutoskokemuksista.

Teoreettinen viitekehys koostuu kokemuksen, muutoksen ja resilienssin käsitteistä. Taustafilosofiana on humanistinen psykologia ja holistinen ihmiskäsitys liittyen eksistentiaaliseen fenomenologiaan, jota Rauhala (1993) edustaa. Menetelmävalintojani ohjaa hermeneuttinen fenomenologinen tutkimusote, jonka mukaan fenomenologia on tiedettä ilmiöistä (Heidegger 2007). Tutkimusote on hermeneuttinen, pyrkien ymmärtämiseen ja tulkintaan (Laine 2007) sekä fenomenologinen, pyrkien ilmiön kuvailuun sellaisena kuin se on yksilön subjektiivisesta näkökulmasta. Keskeisenä käsitteenä on kokemus. (Tökkäri 2018.)

Tutkin kokemuksia muutoksen näkökulmasta (Jacobsen 2018). Tutkin myös muutoskokemuksissa ilmenevää esihenkilöiden resilienssiä, jonka Masten (2015) määrittelee dynaamisen systeemin kyvyksi sopeutua onnistuneesti sen toimintaa ja elinkykyisyyttä uhkaaviin tilanteisiin. Kuntz, Connell ja Näswall (2017) määrittelevät työntekijän resilienssin olevan kyvykkyyttä hyödyntää voimavarojaan sekä sopeutua työn muuttuvissa olosuhteissa.

Tutkimusaineistoni koostuu kuuden rokotustyön operatiivisen esihenkilön yksilöhaastatteluista. Aineiston analyysimenetelmänä on tulkinnallinen fenomenologinen analyysi eli IPA (Interpretative Phenomenological Analysis) (Smith 2009, 2011). IPA-menetelmän tarkoituksena on ymmärtää kokemuksellisia ilmiöitä sellaisina kuin ne ovat. Aineiston analyysissa muodostui kuusi tutkimusteemaa: (1) muutosten luonne, (2) kuormitustekijät ja voimavarat, (3) suoriutuminen esihenkilönä, (4) yhteistyö, tuki, ja palaute, (5) viestintä ja johtaminen sekä (6) työhyvinvointi. Tutkimusteemojen kautta tulkitsen resilienssin ilmenemistä. Muutoskokemusten analysoinnissa hyödynsin Burke-Litwinin mallin (1992; Feldt ym. 2005) transaktiotasoa.

Tutkimukseni tulosten tulkinta osoittaa esihenkilöiden kokeneen merkittävää kuormitusta ja kaivanneen organisaation tukea. Resilienssi ilmeni erityisesti koetuissa kuormitustekijöissä ja voimavaroissa. Resilienssiä koettelivat muutosten luonne, kuormitustekijät, vähäinen tuki ja vastavuoroisen viestinnän niukkuus. Esihenkilöiden hyvät keskinäiset suhteet rakensivat resilienssiä.

Tutkimukseni osoittaa, että organisaatioiden pitkittyneissä muutostilanteissa on syytä kiinnittää riittävästi huomiota esihenkilöiden työssä jaksamiseen ja organisaation sisäisen vuorovaikutuksen rakentamiseen.