Allianssimallin yhteinen riskienjako ja tunnistamattomat riskit : uudenlaista muutoshallintaa?

Abstract

Perinteisissä sopimuksissa vastuut ja riskit yleensä allokoidaan eri osapuolille. Puhtaassa allianssimallissa osapuolet ottavat yhteisen vastuun hankkeen toteuttamisesta ja riskeistä. Australiasta lähtöisin olevaa allianssimallia on pidetty erityisen joustavana sopimusmallina. Siksi tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka tunnistamattomia riskejä hallitaan allianssimallissa.

Kysymystä tarkasteltiin sopimustulkinnan avulla, mutta relationaalisen sopimusteorian viitekehyksessä. Allianssisopimusta tarkasteltiin osapuolten välisenä yhteistyösuhteena ja etenkin allianssin toimintaperiaatteiden näkökulmasta. Lisäksi tutkimus laadittiin nimenomaan ennakoivan sopimisen lähtökohdista, sillä allianssisopimusta tarkasteltiin riskien minimoimisen ja oikeusriitojen välttämisen välineenä.

Tutkimuskysymykseen vastattiin hyödyntämällä allianssin yleisiä sopimusehtoja (RT 103199), julkisia allianssisopimuksia sekä Australian alliansseja koskevia yleisohjeita ja mallisopimuksia. Lisäksi esiymmärrystä allianssimallista ja sen muutoshallinnasta hankittiin allianssi- ja rakennushankkeiden asiantuntijoita vapaamuotoisesti haastattelemalla.

Tutkielman johtopäätöksinä voidaan todeta, että allianssimallin muutoshallinnan tehokkuus perustuu etenkin allianssin yhteiseen riskienjakoon, kannustinjärjestelmään sekä hankkeen parhaaksi- ja no dispute -periaatteiden soveltamiseen. Kannustinjärjestelmä ja hankkeen parhaaksi -periaate luovat painetta tehokkaaseen muutoshallintaan ja kustannussäästöjen etsimiseen. Kannustinjärjestelmä mahdollistaa myös hyötyjen ja riskien jakamisen tavoitekustannuksen alittuessa tai ylittyessä. Allianssimalli ei kuitenkaan täysin poista opportunistisen käyttäytymisen mahdollisuuksia. Siksi osapuolten on panostettava aitoon yhteistyöhön sekä vahvistettava luottamusta – yhteistyötä ja asenteita ei kuitenkaan voida laatia pelkillä sopimusehdoilla.