Rahankeräyslain soveltumattomuudesta nyky-yhteiskuntaan

Abstract

Tutkielman lähtökohtana on alustava väite, jonka mukaan rahankeräyslaki ja rahankeräyksen määritelmä eivät sovi nyky-yhteiskuntaan. Väite syntyi pohdinnan tuloksena, kun muun muassa vapaaehtoista päästökompensointia, joukkorahoitusta, kerjäämistä, katusoittoa ja sisällöntuottajan toimintaa verrattiin toimintoina rahankeräyslakiin ja lain 2 §:n 1 kohdan rahankeräyksen määritelmään, jonka mukaan rahankeräys on toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää alustavan väitteen todenperäisyyttä. Tutkielman päätutkimuskysymyksiä ovat seuraavat: Kuinka rahankeräyslain tarkoitus, rahankeräyksen järjestämisen edellytykset ja rahankeräyksen määritelmä toimivat nykyisin? Miten rahankeräyslakia voisi muuttaa epäkohtien seurauksena paremmin sopimaan nyky-yhteiskuntaan? Tutkielmassa selvitetään rahankeräyslain toimivuutta edellä mainittujen esimerkkitapausten ja hypoteettisen opiskelijajärjestön pelastamistilanteen avulla. Rahankeräyslaissa ei ole vastikkeettomuudelle määritelmää, joten vastikkeellisuutta selvitetään Poliisihallituksen tulkinnan ohella vero-oikeuden puolelta analogian keinoin. EUT on kehittänyt arvolisäveron vastikkeellisuusedellytyksen arvioimiseksi välittömän yhteyden vaatimuksen.

Tutkielman päämetodina on de lege ferenda -tutkimusmetodi. Lisäksi oikeushistorian metodilla selvitetään rahankeräyssääntelyn historiaa ja oikeusvertailun metodilla Ruotsin ja Tanskan rahankeräyssääntelyä. Oikeushistorian ja -vertailun tarkoituksena on luoda viitekehys tutkimuskysymysten ympärille.

Tutkielmassa selviää, että rahankeräyslain tarkoituksena on 1. kansalais- ja yleishyödyllisen toiminnan tukeminen, 2. laissa tarkoitettujen yhteisöjen rahoituksen tukeminen rahankeräyksin ja 3. yleisön osallistumishalukkuuden ylläpitäminen yleishyödyllisiin rahankeräyksiin. Lain tavoitteita tuetaan luvanvaraisuudella, viranomaisvalvonnalla sekä epärehellisen ja lainvastaisen toiminnan estämisellä.

Tutkielman johtopäätöksenä on, että rahankeräyslain tarkoitus ja rahankeräyksen määritelmä eivät sovi nyky-yhteiskuntaan. Esimerkkitapaukset osoittavat, että rahankeräyslaissa on vakavia perustuslaillisia ongelmia suhteessa yhdenvertaisuuteen ja toimeentulo-oikeuteen. Lisäksi tutkielmassa nousee esille oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Tutkielmassa käsitellään erilaisia vaihtoehtoja tilanteen korjaamiseksi, joista tutkielmassa parhaina pidetään itsesääntelyjärjestelmää ja rahankeräyksen määritelmän sekä rahankeräyslain tarkoituksen muuttamista. Tutkielman määritelmäehdotuksen mukaan rahankeräyksellä tarkoitettaisiin toimintaa, jossa yleisöön vetoamalla kerätään vastikkeetta rahaa yleishyödyllistä tarkoitusta varten. Puolestaan rahankeräyslain tarkoituksena tulisi olla yleisön osallistumishalukkuuden ja luottamuksen ylläpitäminen yleishyödyllisiin rahankeräyksiin.