Luottamuksensuojaperiaate eräiden vakuutusten erityisessä verotusmenettelyssä
Luokkala, Maiju (2023)
Luokkala, Maiju
Lapin yliopisto
2023
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023062761077

Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan luottamuksensuojaperiaatteen soveltamista tuloverolain 35 b §:n mukaisen eräiden vakuutusten erityisen verotusmenettelyn soveltamisalassa. Tutkimuksen metodina toimii lainoppi. Luottamuksensuojaperiaatteen mukaan tulkinnanvarainen tai epäselvä asia ratkaistaan verovelvollisen eduksi, mikäli tämä on vilpittömässä mielessä toiminut viranomaisen noudattaman käytännön tai ohjeen mukaisesti, eikä erityisestä syystä muuta johdu. Luottamuksensuojan tarve on johdettavissa oikeusvarmuuden periaatteesta, omaisuuden suojasta sekä ennakoitavuuden tavoitteesta. Luottamuksensuojan muodostumista vastustaa yhdenvertaisuusperiaate sekä verotuksen tehokkuustavoite. Luottamuksensuojan saamiselle TVL 35 b §:n soveltamisalassa on verovelvollisen kannalta olennainen tarve, sillä tulkinnanvaraiseksi jäävän lainkohdan soveltaminen johtaa verovelvollisen kannalta huomattavasti epäedullisempaan verotukseen kuin säännöksen soveltamatta jättäminen. Toisaalta lainkohdalla on pyritty puuttumaan keinotekoisten vakuutusjärjestelyiden avulla tapahtuvaan veron kiertämiseen.
Luottamuksensuojan soveltumisen arvioinnissa TVL 35 b §:n soveltamisalassa nousee ratkaisevaksi se, onko verovelvollisen tilanteessa olemassa veroviranomaisen noudattamaa käytäntöä tai ohjetta, jonka perusteella luottamuksensuojaa voi saada. Käytäntöä tai ohjeita on vielä saatavilla varsin vähissä määrin, koska säännös on tuore. Lisäksi säännöksen jättämä huomattava tulkinnanvaraisuus aiheuttaa sen, että myös veroviranomaisen on hyvin vaikeaa tuottaa verovelvolliselle ennakollista neuvontaa tai ohjeita, johon verovelvollinen voisi myöhemmin verotuksensa yhteydessä luottaa. Yleisesti luottamuksensuojaa on tuloverolain 35 b §:n soveltamisalassa mahdollista saada, mutta se edellyttää ennakollisen laintulkintakannanoton saamista Verohallinnolta, mikä on tutkimuksen valossa haastavaa. Erityiskysymyksenä luottamuksensuojan soveltumisessa toimii lainvalintakysymykset TVL 35 b §:n ja yleisen veronkiertosäännöksen välillä. TVL 35 b § on vakuutusten sivuuttamiseen luotu erityinen veronkiertosäännös. Näin ollen molempien säännösten nojalla on mahdollisuus sivuuttaa sijoitusvakuutus. Erityiskysymyksen osalta luottamuksensuojan soveltumiseen tulisi suhtautua erityisen varovasti, sillä oikeuskäytännöstä ei ole löydettävissä selkeää kannanottoa sen osalta, voiko luottamuksensuoja estää tai edellyttää yleisen veronkiertosäännöksen soveltamista.

Kokoelmat
- Pro gradut [4371]