Veronkorotuksen määräämisen erityistilanteet : erityisesti henkilöiden tuloverotuksen näkökulmasta

Abstract

Tutkimus käsittelee verotuksen seuraamusmaksusääntelyyn lukeutuvan veronkorotuksen erityisiä määräämisperusteita. Tutkimuksen lähtökohta on, että veronkorotussääntely sisältää pääsäännön, perustasoisen veronkorotuksen, sekä tästä pääsäännöstä poikkeavia erityissäännöksiä. Tutkimuksessa selvitetään, miten näiden erityissäännösten sisältöä on tulkittava, eli mitä ovat ne edellytykset, joiden perusteella veronkorotus määrätään muuna kuin perustasoisena tai jätetään kokonaan määräämättä. Erityissäännösten mukaisten veronkorotusten määräämisperusteet sisältävät useita käsitteitä, joiden merkityssisältö ei selviä pelkästään lain sanamuodosta. Tällaisia käsitteitä ovat muiden muassa pätevä syy, kohtuuttomuus, toistuvuus ja ilmeinen piittaamattomuus. Näiden käsitteiden tulkintaan tarvitaan lainopillisia tulkintametodeja. Massaluonteisessa verotusmenettelyssä haasteeksi muodostuukin se, että viranomaisen on pyrittävä soveltamaan säännöksiä mahdollisimman kaavamaisesti, yhtenäisesti ja johdonmukaisesti.

Erityistilanteina tutkimuksessa tarkastellaan veronkorotuksen määräämättä jättämistä, alennettua veronkorotusta, oma-aloitteisen korjaamisen veronkorotusta, korotettua veronkorotusta, arvioverotuksen veronkorotusta ja osakesäästötilin veronkorotusta. Näkökulma ja esimerkkitilanteet painottuvat henkilöiden tuloverotukseen, ja sitä kautta verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) mukaisiin veronkorotussäännöksiin. Myös muiden verolajien veronkorotussäännökset ovat tuoreen verotusmenettelysääntelyn kokonaisuudistuksen myötä hyvin samansisältöiset. Tutkimukseen onkin sisällytetty myös kiinteistöverotuksen, perintö- ja lahjaverotuksen sekä varainsiirtoverotuksen veronkorotussääntelyyn liittyviä näkökulmia ja erityispiirteitä.

Oikeuskäytäntö ja Verohallinnon vakiintunut verotuskäytäntö on hyvin pitkälti ohjannut veronkorotusten määräämistä ennen seuraamusmaksusääntelyn kokonaisuudistusta. Nykyisestä sääntelystä ei vielä toistaiseksi ole ohjaavaa oikeuskäytäntöä, ja vakiintunut verotuskäytäntökin on ehtinyt muotoutua vasta lyhyen aikaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sääntelyn soveltamiseen olisi muitakin välineitä. Vaikka oikeuskäytäntö on oikeuslähteenä merkittävä, se ei ole tärkein tai ensisijaisin. Tutkimuksen tavoitteena on laintulkintaoppien avulla selvittää lainsäätäjän antama tarkoitus veronkorotuksen erityissäännösten sisällölle.