Rikosoikeudellinen vastuu työn psykososiaalisesta kuormituksesta

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia rikoslain (39/1889) 47 luvun 1 §:n mukaista työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistöä psykososiaalisen kuormituksen kontekstissa. Milloin työnantaja tai työnantajan edustaja voidaan tuomita työturvallisuusrikoksesta rikosoikeudelliseen vastuuseen työn psykososiaalisen kuormituksen perusteella? Voiko työturvallisuusrikoksen lisäksi kyseeseen tulla myös pahoinpitelyn, työsyrjinnän tai työaikasuojelurikoksen syyksilukeminen? Tutkimusmenetelmäksi tutkimukseen on valittu lainoppi.

Tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi on syytä tuntea ensiksi työturvallisuuslain (738/2002) yleiset säännökset työnantajan yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta (8 §) ja työn vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista (10 §) sekä psykososiaalista kuormitusta koskien vielä yksilöidymmät säännökset kuormituksesta (25 §) ja häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta (28 §). Tämä johtuu työturvallisuusrikoksen luonteesta niin sanottuna blankorikossäännöksenä. Työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön täyttymisen arvioimiseksi on vielä vastattava rikosoikeuden yleisten oppien kautta esimerkiksi siihen, millainen merkitys syyksiluettavuuden eri asteilla ja syy-yhteyden vaatimuksella on.

Tutkimuksen tutkimustulokset osoittavat, että työturvallisuusrikoksesta tuomitseminen psykososiaalisen kuormituksen tilanteissa on varsin vaikea oikeudellinen kysymys, johon liittyy myös näytöllisiä haasteita. Arvioinnissa merkitystä voidaan antaa esimerkiksi sille, miten toistuvaa eli pitkäkestoista kuormitus tai häirintä on ollut. Häirintätilanteissa merkitystä on myös sillä, kuinka nöyryyttävästä käytöksestä on ollut kyse vai onko toiminta ollut lähellä sallittavuuden rajoja. Lisäksi häirintätilanteissa korostuneessa asemassa on myös tilanteen ja työnantajan toimien arviointi objektiivisesti. Sekä kuormituksen että häirinnän kannalta olennaista on sen arviointi, onko työnantaja tai työnantajan edustaja ryhtynyt riittäviin konkreettisiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Myös toimenpiteiden oikea-aikaisuus on tärkeä seikka, sillä viivyttely voi pahentaa työntekijän tilannetta. Työturvallisuusrikoksen sekä pahoinpitelyn, työsyrjinnän tai työaikasuojelurikoksen tunnusmerkistön konkurrenssitilanteiden kannalta olennaiseksi seikaksi tutkimuksessa puolestaan ilmeni syyksiluettavuudelta vaadittava suurempi aste, sillä tunnusmerkistöillä suojattavat oikeushyvät eroavat toisistaan merkittävästi.