Urheilun oikeusturvalautakunnan toimivalta välimiesoikeutena

Abstract

Tutkimuksessa on oikeusdogmaattista metodia hyödyntäen vastattu kysymykseen, mikä on Urheilun oikeusturvalautakunnan toimivalta erityisesti urheilun erityispiirteet huomioon ottaen. Tutkimus on näkökulmaltaan erityisesti keskittynyt tulevaisuuteen suuntautuvaan lainoppiin, mikä sopii urheiluoikeudelliseen tutkimukseen ottaen huomioon urheilun oikeuden omien yleisten oppien kehittymättömyyden.

Kun pohditaan eri välitysfoorumeja, Urheilun oikeusturvalautakunnan toimiessa välimiesoikeutena huomioon tulee ensinnäkin ottaa lautakunnan asettamistavasta johtuva riippumattomuusongelma, mistä seuraa, että lautakunnan jäsenet edustavat ainoastaan urheilutoiminnan työnantajapuolta. Lisäksi huomion arvoista on, että Urheilun oikeusturvalautakunnassa tapahtuvan lautakuntamenettelyn säännöt vaikuttavat välillisesti myös välimiesmenettelyyn, muun muassa välimiesten valintaan.

Urheilun erityispiirteistä tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan yhdistysautonomiaan liitännäistä urheilussa tyypillistä pyramidirakennetta ja siitä seuraavaa sääntöketjutusta sekä ajatusta urheilun itsesääntelyn jakautumisesta kolmelle kehälle. Urheilun oikeusturvalautakunnan toimivalta määritetään välimiesmenettelystä annetun (967/1992) ja lautakunnan omien sääntöjen mukaisesti välityssopimus huomioon ottaen. Lautakunnan säännöt määräävät toimivallasta erityisesti urheilukontekstissa.

Yhdistysautonomian ja toimivallan välisestä suhteesta tutkimus osoittaa, että yhdistysautonomia ei ole koskematon, vaan siihen voidaan kajota, kun vaakakupissa on toinen perustavanlaatuinen oikeus. Myöskään urheilun kolme kehää -ajattelu ei ole aukoton, vaan myös urheilun lajisääntöihin liittyviin päätöksiin koskevat riitaisuudet voivat kuulua välimiesoikeuden toimivaltaan. Erityisesti huomio kiinnittyy näissä tilanteissa päätöksien kilpailusuorituksen ylittäviin seurauksiin. Yhdistysautonomia kuitenkin mahdollistaa välimiesoikeuden toimivallan kannalta myös sen, että yhdistys voi itse sitoutua päätösten laajamittaisempaan käsittelyyn, kuin mitä laki esimerkiksi tuomioistuinten toimivallan osalta säätää.

Välityssopimuksen sitovuuden osalta tutkimuksessa on esitetty, että urheilun sääntöketjutus on sinällään pätevä tapa muodostaa välityssopimus, mutta näkemykseni mukaan huomiota tulisi lisäksi kiinnittää osapuolten mahdolliseen epätasavertaisuuteen. Tällaisissa tapauksissa analogiaa on mahdollista hakea esimerkiksi työ- tai kuluttajaoikeudellisesta sääntelystä ja niissä esiintyvästä heikomman suojan opista.