Testamentista luopuminen ja sijaantuloperillisen määräytyminen
Huhdankoski, Elina (2024)
Huhdankoski, Elina
Lapin yliopisto
2024
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202402218234
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202402218234
Tiivistelmä
Tutkimuksessani selvitän testamentista luopumista ja sijaantuloperillisen määräytymistä. Testamentista luopuminen tulee tapahtua kirjallisessa muodossa ja lähtökohtaisesti luopumisilmoituksen tulee olla allekirjoitettu. Luopuminen voi tapahtua verotehokkaasti, mikäli testamentinsaaja ei ole ryhtynyt testamenttiin, eikä hän aseta luopumiselle ehtoja. Testamenttiin ryhtymisenä pidetään omistajalle kuuluvien oikeuksien käyttämistä sekä ajan kulumista. Testamentista voi luopua siviilioikeudellisesti tehokkaasti, vaikka luopuminen ei olisi verotehokasta. Siinä missä testamentista voi luopua verotehokkaasti osittain, perinnöstä luopuminen osittain ei ole verotehokkaasti mahdollista. Tutkimukseni mukaan voimassa olevaa oikeutta tulisi muuttaa siten, että osittainen luopuminen perinnöstä olisi verotehokkaasti mahdollista. Omistajattoman tilan testamentti luo mahdollisuuksia verosuunnittelun näkökulmasta, mutta siihen liittyy myös riskejä.
Testamentista luopuminen edellyttää oikeustoimikelpoisuutta. Luopumisilmoitus ei vaadi kuitenkaan todistamista, joten testamentista luopujan oikeustoimikelpoisuus ei tule aina arvioiduksi. Tutkimukseni mukaan lakimiehen laatiessa luopumisilmoituksen, tulee hänen jo ammattietiikkansa vuoksi arvioida testamentinsaajan oikeustoimikelpoisuutta luopua testamentista. Esteettömän edunvalvontavaltuutetun nimeäminen ja hänen toimivaltansa ulottaminen myös testamentista luopumiseen mahdollistaa sen, että edunvalvontavaltuutettu voi luopua valtuuttajan puolesta testamentista ilman holhousviranomaisen lupaa. Mikäli testamentinsaajalle on määrätty holhoustoimilain mukainen edunvalvonta, holhousviranomainen myöntää edunvalvojalle luvan testamentista luopumiseen vain harvoissa tilanteissa.
Tutkimukseni on lainopillinen, mutta siinä käytetään myös oikeushistoriallista metodia. Tutkimuksessani selviää, että omaisuuden säilymistä suvun hallussa halutaan edelleen turvata sijaantuloa koskevilla määräyksillä: PK 11:6:n mukaan testamentinsaajan jälkeläinen on sijaantuloperillinen vain, jos hänellä olisi ollut oikeus periä testamentintekijä. PK 11:6:n mukainen sukulaisuusvaatimus täyttyy, kun testamentinsaajan jälkeläiset ovat I-III parenteelin kuuluvia jälkeläisiä testamentintekijää kohtaan. Lain esitöiden mukaan PK 11:7:n taustalla on, että lakisääteisten perillisten syrjäyttäminen testamentilla kielii siitä, että sijaantuloperillisiksi tulee määrätä muut yleistestamentinsaajat. Tutkimustuloksena totean, että kaikkein merkittävimmässä asemassa testamentintekijän tahdon toteutumiseksi sijaantuloperillisen määräytymisen osalta ovat testamentteja työkseen laativat lakimiehet, joiden vastuulle jää sijaantuloa koskevien kysymysten huomioiminen siten, että testamentintekijän tahto toteutuu.
Testamentista luopuminen edellyttää oikeustoimikelpoisuutta. Luopumisilmoitus ei vaadi kuitenkaan todistamista, joten testamentista luopujan oikeustoimikelpoisuus ei tule aina arvioiduksi. Tutkimukseni mukaan lakimiehen laatiessa luopumisilmoituksen, tulee hänen jo ammattietiikkansa vuoksi arvioida testamentinsaajan oikeustoimikelpoisuutta luopua testamentista. Esteettömän edunvalvontavaltuutetun nimeäminen ja hänen toimivaltansa ulottaminen myös testamentista luopumiseen mahdollistaa sen, että edunvalvontavaltuutettu voi luopua valtuuttajan puolesta testamentista ilman holhousviranomaisen lupaa. Mikäli testamentinsaajalle on määrätty holhoustoimilain mukainen edunvalvonta, holhousviranomainen myöntää edunvalvojalle luvan testamentista luopumiseen vain harvoissa tilanteissa.
Tutkimukseni on lainopillinen, mutta siinä käytetään myös oikeushistoriallista metodia. Tutkimuksessani selviää, että omaisuuden säilymistä suvun hallussa halutaan edelleen turvata sijaantuloa koskevilla määräyksillä: PK 11:6:n mukaan testamentinsaajan jälkeläinen on sijaantuloperillinen vain, jos hänellä olisi ollut oikeus periä testamentintekijä. PK 11:6:n mukainen sukulaisuusvaatimus täyttyy, kun testamentinsaajan jälkeläiset ovat I-III parenteelin kuuluvia jälkeläisiä testamentintekijää kohtaan. Lain esitöiden mukaan PK 11:7:n taustalla on, että lakisääteisten perillisten syrjäyttäminen testamentilla kielii siitä, että sijaantuloperillisiksi tulee määrätä muut yleistestamentinsaajat. Tutkimustuloksena totean, että kaikkein merkittävimmässä asemassa testamentintekijän tahdon toteutumiseksi sijaantuloperillisen määräytymisen osalta ovat testamentteja työkseen laativat lakimiehet, joiden vastuulle jää sijaantuloa koskevien kysymysten huomioiminen siten, että testamentintekijän tahto toteutuu.
Kokoelmat
- Pro gradut [4371]