Osakeyhtiön muodollisessa vastuuasemassa toimineen bulvaanin rikosvastuun toteuttaminen

Abstract

Tämän rikoslainopillisen tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten osakeyhtiössä bulvaanina toimineen yksityishenkilön rikosoikeudellisen vastuun edellytyksiä tulkitaan voimassa olevan rikoslain (1889/39) mukaan. Lisäksi tutkielmassa selvitetään bulvaanin osallisuusvastuuseen liittyviä kysymyksiä rikoskumppanuuden ja avunannon rajanvedon näkökulmasta.

Rangaistusvastuun edellytyksenä on tahallisuus tai tuottamus. Tahallisuus on määritelty rikoslain 3 luvun 6 §:ssä. Lakivaliokunnan ehdotuksen mukaisesti tahallisuus rajattiin koskemaan vain seuraustahallisuutta. Tämä johtui siitä, että rikostyyppikohtaisen olosuhdetahallisuuden alarajan määritteleminen koettiin haastavaksi. Pelkona oli, että olosuhdetahallisuuden legaalimääritelmän ottaminen rikoslakiin nostaisi tahallisuuskynnystä talousrikoksissa. Olosuhdetahallisuus jätettiin muotoutumaan oikeuskäytännössä. Olosuhdetahallisuutta koskevia ratkaisuja on saatu runsaasti ja sen alaraja on muotoutunut identtiseksi seuraustahallisuuden alarajan kanssa. Tekijä on aiheuttanut seurauksen tahallaan, jos on mieltänyt seurauksen aiheutuvan varsin todennäköisesti.

Bulvaani toimii tyypillisesti nimellisenä johtana, jolla ei ole valtaa päättää yhtiön asioista. Usein bulvaani pysyttelee tai pidetään tietämättömänä yhtiön asioista. Tämä tarkoitukselliseksi tietämättömyydeksi kutsuttu ilmiö vaikeuttaa tahallisuuden tulkintaa. Talousrikoksissa tämä koskee erityisesti olosuhdetahallisuuden tulkintaa. Kun tekijä tarkoituksellisesti välttelee rikosvastuun perustavien seikkojen selvittämistä, tekijän tahallisuus ei nouse legaalimääritelmän tasolle. Tutkielma kuitenkin osoittaa, että tahallisuus voidaan perustaa osakeyhtiön vastuuhenkilön selonottovelvollisuuden laiminlyöntiin. Vastuuhenkilöksi suostuvan on aktiivisesti annettava suostumuksena toimeen. Tämä tarkoittaa, että bulvaani samalla hyväksyy osakeyhtiöoikeudelliset velvoitteet itseään sitoviksi.

Tutkielmassa selvitetään myös bulvaanin osallisuusvastuun tulkintaa rikoskumppanuuden ja avunantovastuun rajanvedon näkökulmasta. Erityistä huomiota kiinnitetään passiivisena pysyttelevän bulvaanin osallisuusvastuun tulkintaan. Passiivisena pysyttelevä ei suorita rikoksen täytäntöönpanotoimia, jolloin on olennaista selvittää, olisiko henkilön toiminta estänyt rikosoikeudellisesti relevantin seurauksen syntymisen. Ongelmana on, että vain varsinaisesta laiminlyöntirikoksesta voi seurata avunantovastuu, jolloin edellytyksenä on, että laiminlyönti on kriminalisoitu tunnusmerkistössä. Rikoslain 5 luvun 6 §:ssä näin ei ole tehty. Epävarsinainen laiminlyöntirikos ei edellytä tunnusmerkistökohtaista kriminalisointia, mutta sen soveltamisala on rajattu varsinaiseen tekijävastuuseen. Tutkielma osoittaa, että passiivista bulvaania ei voida tuomita avunantajana, sillä avunanto edellyttää aktiivista tekijäntointa. Passiivisen bulvaanin vastuuta rikoskumppanina ei sen sijaan voida sulkea pois kaikkien rikosten kohdalla. Tämä koskee erityisesti sellaisia tunnusmerkistöjä, joissa käytetään aiheuttamisen käsitettä.

This criminal law study examines the interpretation of the requirements for criminal liability of a private individual acting as a straw man in a limited liability company under the current Criminal Code (1889/39). The study also investigates issues related to the straw man's accessory liability from the perspective of the distinction between complicity and assistance.

Criminal liability requires intent or negligence. Intent is defined in Section 6 of Chapter 3 of the Criminal Code. According to the proposal of the Legal Committee, intent was limited to cover only consequential intent. This was because determining the lower limit of circumstantial intent specific to each crime type was considered challenging. There was a fear that including a legal definition of circumstantial intent in the Criminal Code would raise the threshold of intent for economic crimes. Circumstantial intent was left to be developed in case law. There have been numerous decisions on circumstantial intent, and its lower limit has become identical to that of consequential intent. The perpetrator has caused the consequence intentionally if they have considered the consequence to be very likely to occur.

A straw man typically acts as a nominal director who has no power to decide on the company's affairs. Often, the straw man remains or is kept ignorant of the company's affairs. This phenomenon, known as deliberate ignorance, makes it difficult to interpret intent. In economic crimes, this applies particularly to the interpretation of circumstantial intent. When the perpetrator deliberately avoids investigating the basic facts of criminal liability, the perpetrator's intent does not rise to the level of the legal definition. However, the study shows that intent can be based on the negligence of the nominee's duty of care as a responsible person in a limited liability company. A person who agrees to act as a responsible person must actively give their consent to the act. This means that the nominee also accepts the obligations under company law as binding on themselves.

The study also examines the interpretation of the straw man's accessory liability from the perspective of the distinction between complicity and assistance. Particular attention is paid to the interpretation of the accessory liability of a straw man who remains passive. A passive person does not carry out the execution of the crime, so it is essential to determine whether the person's actions would have prevented the occurrence of the criminally relevant consequence. The problem is that only a genuine offence of omission can lead to accessory liability, requiring that the omission be criminalized in the statutory definition. This is not the case in Section 6 of Chapter 5 of the Criminal Code. An improper crime of omission does not require criminalization in the statutory definition, but its scope is limited to actual principal liability. The study shows that a passive straw man cannot be convicted as an accessory, as assistance requires active participation. However, the nominee's liability as a co-perpetrator cannot be ruled out for all crimes. This applies particularly to statutory definitions that use the concept of causation.