Olipa kerran sota : diskurssianalyysi sodan- ja sadunomaisuudesta kahdessa Hayao Miyazakin elokuvassa

Abstract

Länsimaisessa lasten- ja nuorten elokuvassa ei yleensä nähdä sotaa. Lasten ja nuorten maailmassa sota sen sijaan on tällä hetkellä näkyvissä muun muassa Euroopassa tapahtuvan sodan vuoksi. Sodan käsittelemisen mahdollisuuksia elokuvan keinoin kasvatuksen ja koulutuksen kentällä on syytä tutkia.

Tutkimuksessa tarkastellaan Hayao Miyazakin elokuvia Tuulen laakson Nausicaä ja Prinsessa Mononoke. Tutkimus on kvalitatiivinen, diskurssianalyyttinen tutkimus. Metodina on käytetty multimodaalista diskurssianalyysiä, jotta elokuva-aineiston monitahoisuus tulee huomioitua ja hyödynnettyä.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavoin Miyazaki rikkoo sotaan liittyviä diskursseja ja toisaalta rakentaa uusia, sodanvastaisia diskursseja elokuvissaan, ja millaisia sodan representaatioita ja sadun elementtejä aineistona olleissa elokuvissa on. Tutkimuksen tuloksena oli, että Miyazakin elokuvissa on kolme päädiskurssia sodanvastaisuuteen liittyen: vihollis-, viha- ja rauhadiskurssi. Vihollisdiskurssissa rakennetaan uudenlainen, perusteltuun toimijuuteen ja demonisen toiseuden rikkomiseen nojaava diskurssi. Vihadiskurssi rakentuu tunnesäätelyn pohjalle, ja rauhadiskurssi koostetaan kommunikaatiosta, ymmärtämisestä ja erilaisuuden hyväksymisestä. Sota representoituu elokuvassa kuvan, äänen ja kielen moodeina sekä hahmojen välisenä toimintana ja väkivaltana. Elokuvien sadun elementit ilmenevät sekä sadun funktioina, fantasiahahmoina että sadunomaisina ratkaisuina ja tarinan opetuksina.

Tuulen laakson Nausicaä ja Prinsessa Mononoke sisältävät sekä monitahoisia sodanvastaisia viestejä että kognitiivisia haasteita katsojalle, minkä voidaan katsoa edistävän elokuvien vaikuttavuutta lapsille ja nuorille. Sisällöllisesti elokuvissa on kuitenkin suhteellisen voimakkaita väkivaltakohtauksia, joten elokuvat eivät sovellu aivan pienille lapsille. Myös kognitiivinen ja kerronnallinen haastavuus avautuvat paremmin yli 12-vuotiaille lapsille. Kasvattajille ja opettajille elokuvat ovat käyttökelpoisia erityisesti rauhankasvatuksessa sodanvastaisen sisältönsä ja universaalia, ihmisten välistä ymmärrystä ja kommunikaatiota korostavan sanomansa vuoksi.

In Western children's and youth cinema, war is not usually seen. In the world of children and young people, however, war is currently visible because of the war in Europe, among other things. The possibilities of dealing with war through film in the field of education should be explored.

The study examines Hayao Miyazaki's films Nausicaa of the Valley of the Wind and Princess Mononoke. The study is a qualitative, discourse-analytical study. The methodology used is multimodal discourse analysis, in order to take into account and exploit the complexity of the film material.

The aim of the study was to investigate the ways in which Miyazaki breaks traditional war-related discourses and, on the other hand, builds new, anti-war discourses in his films, and what kind of representations of war and elements of fairy tales are present in the two films used as data. The result of the study was that there are three main anti-war discourses in Miyazaki's films: enemy discourse, hate discourse and peace discourse. The enemy discourse constructs a new discourse based on opponent’s reasoned actions and the absence of the demonic other. The discourse of hate is built on the basis of emotional regulation, while the discourse of peace is composed of communication, understanding and acceptance of difference. War is represented in the film as modes of image, sound and language, as well as inter-character action and violence. The elements of the fairy tale in the films are expressed both in the functions of the fairy tale, in the fantasy characters and in the fairy tale-like solutions and moral of the story.

Nausicaa of the Valley of the Wind and Princess Mononoke contain both complex anti-war messages and cognitive challenges for the viewer, which can be seen as contributing to the films' effectiveness for children and young people. However, in terms of content, the films contain relatively strong scenes of violence, making them unsuitable for very young children. Furthermore, the cognitive and narrative challenges are more accessible to children over 12 years of age. For educators and teachers, the films are particularly useful for peace education because of their anti-war content and their universal message of understanding and communication between people.