Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus, tieto ja tunnetyö adoptioneuvonnassa
Matilainen, Jenni (2024)
Matilainen, Jenni
Lapin yliopisto
2024
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061251657

Tiivistelmä
Adoptioneuvonnan sosiaalityöllä vaikutetaan hyvin marginaalisen ryhmän elämiin, ja tämän vuoksi sen toimijat, asiantuntijuus ja tieto ovat palvelujärjestelmämme osalta jopa piilossa. Adoptioneuvontaa ohjaa oma lainsäädäntönsä ja ohjeistuksensa, eikä se ole osa lastensuojelun keinovalikoimaa suomalaisessa palvelujärjestelmässä. Adoptioneuvonnalla pureudutaan kuitenkin lastensuojelullisista lähtökohdista heikoimmissa asemissa olevien lapsien elämään. Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuutta, tietoa ja tunnetyötä adoptioneuvonnassa. Tutkielma muodostaa kokonaisuuden niistä asiantuntijuuden, tiedon ja tunnetyön osa-alueista, jotka ovat adoptioneuvontatyön kannalta merkityksellisiä. Adoptioneuvonnan asiantuntijuudesta ja tunteista on tehty aiempaa tutkimusta, mutta näitä on tarkasteltu pitkälti omina kokonaisuuksinaan. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastattelemalla kolmea adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijää yksilöhaastatteluin. Kaikki haastateltavat ovat samasta adoptioneuvontatyöhön keskittyneestä organisaatiosta. Aineisto on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen.
Tutkimusaineistosta oli adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijän asiantuntijuuden osa-alueiksi nostettavissa esiin vuorovaikutus ja kohtaaminen, työ- ja elämänkokemus, arviointi ja valta sekä prosessin johtamisen ja terapeuttisen lähestymistavan työotteet. Adoptioneuvonnan tieto jakaantui kokemukselliseen tietoon, lapseen liittyvään ja konkreettiseen tietoon sekä tiedon lisäämisen tarpeisiin. Tutkimuksessa esitellään myös asiakkaan ja sosiaalityöntekijän tunteet adoptioneuvonnassa. Adoptioneuvonnan tunnetyö oli tutkimusaineiston perusteella jaoteltavissa adoptioneuvonnan ilmapiiriin, arvioinnin kohteena olemisen vaikutuksiin, tunteisiin työvälineinä, asiakkaan strategiaan adoptioneuvonnassa ja työparityön sekä reflektion merkitykseen sosiaalityöntekijän tunnetyölle. Tutkielman merkittävimmät löydökset liittyvät siihen, kuinka laajalti tunteet ja niiden kanssa työskentely eli tunnetyö ovat osa adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijän asiantuntijuutta sekä adoptioneuvontaa. Tutkielma osoittaa hiljaisen tiedon läsnäolon adoptioneuvonnan asiantuntijuudessa ja sanoittaa, millaisia tiedon lisäämisen tarpeita sosiaalityöntekijät oman työnsä tekemisen kannalta korostavat.

Kokoelmat
- Pro gradut [4371]