Kertomuksia lapsuuden traumakokemuksesta selviytymisestä
Hiltunen, Anne (2024)
Hiltunen, Anne
Lapin yliopisto
2024
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061754170
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024061754170
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielman päämääränä on lisätä tietoa ja ymmärrystä lapsuuden traumakokemuksesta selviytymisestä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiset tekijät ovat tukeneet lapsuuden traumakokemuksesta selviytymistä kertojien lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Lisäksi tutkimuksen päämääränä on tuottaa tietoa, joka voisi tukea traumainformoidun työotteen hyödyntämistä sosiaalityössä.
Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on narratiivinen. Aineisto muodostuu kahdestatoista kertomuksesta, jotka kerättiin kirjoituspyynnöllä Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n kautta. Kertojat ovat kokeneet lapsuudessa yhden tai useamman pitkäkestoisen ja toistuvan traumakokemuksen. Aineisto analysoitiin soveltaen teoriaohjaavan sisällönanalyysin ja temaattisen analyysin menetelmiä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on resilienssin käsite. Näkökulma on mielekäs, sillä resilienssi tarkoittaa sopeutumisprosessia traumakokemuksen tai vastoinkäymisen jälkeen. Tutkimuksessa resilienssiä tarkastellaan prosessina, joka pohjaa yksilön, ihmissuhteiden ja ympäristön resursseihin.
Tuloksiksi saatiin kertojien esiin tuomia selviytymistä edistäviä tekijöitä, jotka ryhmiteltiin kolmeen kategoriaan: yksilöllisiin resursseihin, ihmissuhteisiin liittyviin resursseihin ja ympäristön resursseihin. Kategorioiden sisällä olevat selviytymistä edistäneet tekijät jaoteltiin teemoihin. Selviytymistä oli tukenut oma toiminnallisuus, mielen voimavarat ja ominaisuudet, lapsuuden perheen voimavarat, läheisten tuki, psykoterapia ja koulu yhteisönä. Kertomuksista välittyi ristiriitainen suhtautuminen sosiaalipalveluista saatua tukea kohtaan. Kokemukset sosiaalipalveluista näyttäytyivät pääasiassa kielteisinä; kertojat eivät olleet tyytyväisiä saatuun tukeen. Analyysin perusteella näyttää siltä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä olisi tarpeen lisätä traumatietoisuutta, jotta trauma tunnistetaan ja traumakokemuksen kokeneille voidaan tarjota oikea-aikaisesti oikeanlaista tukea.
Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on narratiivinen. Aineisto muodostuu kahdestatoista kertomuksesta, jotka kerättiin kirjoituspyynnöllä Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry:n kautta. Kertojat ovat kokeneet lapsuudessa yhden tai useamman pitkäkestoisen ja toistuvan traumakokemuksen. Aineisto analysoitiin soveltaen teoriaohjaavan sisällönanalyysin ja temaattisen analyysin menetelmiä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on resilienssin käsite. Näkökulma on mielekäs, sillä resilienssi tarkoittaa sopeutumisprosessia traumakokemuksen tai vastoinkäymisen jälkeen. Tutkimuksessa resilienssiä tarkastellaan prosessina, joka pohjaa yksilön, ihmissuhteiden ja ympäristön resursseihin.
Tuloksiksi saatiin kertojien esiin tuomia selviytymistä edistäviä tekijöitä, jotka ryhmiteltiin kolmeen kategoriaan: yksilöllisiin resursseihin, ihmissuhteisiin liittyviin resursseihin ja ympäristön resursseihin. Kategorioiden sisällä olevat selviytymistä edistäneet tekijät jaoteltiin teemoihin. Selviytymistä oli tukenut oma toiminnallisuus, mielen voimavarat ja ominaisuudet, lapsuuden perheen voimavarat, läheisten tuki, psykoterapia ja koulu yhteisönä. Kertomuksista välittyi ristiriitainen suhtautuminen sosiaalipalveluista saatua tukea kohtaan. Kokemukset sosiaalipalveluista näyttäytyivät pääasiassa kielteisinä; kertojat eivät olleet tyytyväisiä saatuun tukeen. Analyysin perusteella näyttää siltä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmässä olisi tarpeen lisätä traumatietoisuutta, jotta trauma tunnistetaan ja traumakokemuksen kokeneille voidaan tarjota oikea-aikaisesti oikeanlaista tukea.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4407]