Kuolinpesän osakkaan henkilökohtainen velkavastuu ja edunvalvontavaltuutus

Abstract

Tutkimuksen aiheena on kuolinpesän osakkaan henkilökohtainen velkavastuu tilanteessa, jossa osakasta edustaa edunvalvontavaltuutettu. Tutkimuksessa selvitetään, millä perusteilla edunvalvontavaltuutetun edustamalle osakkaalle voi syntyä vastuu perittävän veloista. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi edunvalvontavaltuutetulle syntyvän vahingonkorvausvelvollisuuden toteutumista osakkaalle syntyvän vastuun seurauksena. Tutkimus on lainopillinen. Siihen sisältyy kuitenkin myös empiiristä oikeustutkimusta, joka koostuu holhousviranomaiselle suunnatusta haastattelututkimuksesta.

Perintökaaren (40/1965) 21 luvun 2 §:n 4 momentin mukaan edunvalvonnassa olevalle osakkaalle ei voi syntyä henkilökohtaista velkavastuuta. Lainkohdan edunvalvonnan käsite ei pidä sisällään edunvalvontavaltuutusta, eikä lainkohta siten koske osakasta, jota edustaa edunvalvontavaltuutettu. Näin ollen henkilökohtainen velkavastuu syntyy tällaiselle osakkaalle samoin perustein kuin muutenkin. Henkilökohtaisen velkavastuun syntyperusteita ovat perintökaaren mukaiset perunkirjoitusrikkomukset. Vastuun syntymisen mahdollisuus on kuitenkin tosiasiassa pieni, sillä vastuuta voidaan sovitella osakkaan ymmärtämättömyyden johdosta. Toisaalta mahdollisuus vastuun syntymiselle on lain tasolla olemassa, ja rahamääräisesti vastuu voi olla suuri. Vastuun syntymisen mahdollisuus voitaisiin poistaa kokonaan määräämällä edunvalvontavaltakirjassa, ettei valtuutus koske edustamista kuolinpesässä.

Tällöin valtuuttajalle voitaisiin määrätä edunvalvoja edustamaan tätä kuolinpesässä. Jos valtuutettu aiheuttaa toiminnallaan velkavastuun osakkaalle, syntyy hänelle teoriassa vahingonkorvausvelvollisuus edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) 23 §:n mukaan valtuuttajaan nähden. Vahingonkorvausvelvollisuuden toteutumiseen liittyy kuitenkin riskejä. Valtuutus perustuu usein valtuuttajan ja valtuutetun väliseen luottamussuhteeseen, eikä valtuutetun toimintaa valvota samoin kuin edunvalvojan toimintaa. Näin ollen velvollisuus ei välttämättä tule valtuutetun toimintaa valvovan holhous viranomaisen tietoon. Ratkaisuna velvollisuuden toteutumisetoteutumiselle voisivat olla yksityisten valvontajärjestelyiden tehostaminen, johon mallia voitaisiin ottaa Ruotsin oikeusjärjestelmästä. Lisäksi väärinkäytösten ehkäisemiseksi voitaisiin jo edunvalvontavaltakirjaa vahvistaessa säännönmukaisemmin tutkia valtuutetun sopi vuus tehtävään.

Haastattelututkimuksessa korostuu erityisesti tulkinnanvaraisuus edunvalvontavaltuutuksen ja muun oikeusjärjestelmän välillä. Henkilön tosiasiallinen kyky huolehtia asioistaan tulee erottaa siitä, millä tavoin hänen asioidensa hoito on järjestetty. Myös ho lhousviranomaisen valvontakeinojen riittämättömyys nousee haastattelussa esille.