Hallituksen esityksen peruuttaminen – poliittista vallankäyttöä?

Abstract

Perustuslain (731/1999) 71 §:n mukaan hallituksen esitys voidaan peruuttaa. Perustuslaki ei aseta esityksen peruuttamiselle sisällöllisiä edellytyksiä, vaan peruuttamisessa on kyse poliittisesta harkinnasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, onko hallituksen esityksen peruuttamisessa kyse poliittisesta vallankäytöstä, jonka tarkoituksena on mitätöidä eduskunnan tahto. Tutkielmassa haetaan vastausta siihen, millaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia konteksteja esitysten peruuttamiseen liittyy sekä miten hallituksen esitysten peruuttaminen on kehittynyt historiallisesti.

Tutkielma on pääosin empiiristä tutkimusta edustava, mutta siinä hyödynnetään myös lainopin menetelmiä. Käsillä oleva tutkielma on valtiosääntöoikeudellinen, mutta aiheensa ja käytetyn aineiston puolesta se voidaan sijoittaa myös oikeushistorian ja politiikan tutkimuksen alaan. Tutkielmaan valitut peruutetut hallituksen esitykset ovat lainsäädäntöaloitteen sisältäneitä esityksiä. Peruutettujen esitysten tarkastelu rajattiin valtiopäivävuosien 1975–2022 väliselle ajalle. Aineistona käytetiin lisäksi hallituksen esityksen peruuttamista varten laadittuja ministeriöiden esittelymuistioita sekä valtioneuvoston yleisistunnon pöytäkirjoja.

Hallituksen esityksiä on peruttu eniten 1970-luvulla, jolloin valtiopäivävuosien 1975–1979 välisenä aikana peruutettiin 38 esitystä. Vähiten esityksiä on peruttu 1980-luvulla, jolloin vain 12 esitystä peruutettiin. Hallituksen esitysten peruuttamisten määrässä tapahtui kasvua 1990-luvulla, jonka jälkeen 2000-luvulla on peruutettu keskimäärin kaksi esitystä valtiopäivävuosittain. Peruutettujen esitysten suurta määrää 1970-luvulla selittää poliittisen ilmapiirin epävakaus, 1990-luvulla peruutusten määrän kasvu liittyy vahvasti 1990-alun talouslamaan. Myös esityksen peruuttamisen syyt ovat muuttuneet – 2000-luvulla peruutettujen esitysten peruuttamisten syyt liittyvät aiempia vuosikymmeniä useammin esityksen ristiriitaan perustuslain kanssa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, ettei esityksen peruuttaminen ole enää siinä määrin valtapoliittinen instrumentti kuin vielä 1970-luvulla. Yhtenä selittävänä tekijänä peruutusoikeuden käytön vähenemiselle on Suomen poliittisen järjestelmän parlamentarisoituminen. Muun muassa lepäämäänjättämismekanismin poistaminen valtiosäännöstä on merkinnyt voimasuhteiden kääntymistä hallituksen eduksi ja oppositioryhmien vaikutusvallan heikentymistä.