Biofilia sukupuuttomatkailussa antroposeenin aikana

Abstract

Elämme antroposeenin aikakautta, jossa inhimillisten etujen tavoittelu on niin laajamittaista, että se jättää jälkensä maapallon geologiseen historiaan. Ilmastonmuutos, saastuminen ja lajien sukupuutot ovat esimerkkejä tästä. Matkailussa sukupuuttomatkailusta on tullut ilmiö, jonka kehittymistä ovat edesauttaneet havainnot lajien ja niiden elinympäristöjen tuhoutumisesta. Sukupuuttomatkailijat haluavat vierailla sulavilla jäätiköillä, hupenevissa sademetsissä tai lämpenevissä merissä, nähdäkseen uhanalaisia lajeja ja katoavia kohteita. Aikaisemmassa tutkimuksessa on tutkittu matkailijoiden motiiveja vierailla näissä kohteissa, sekä luonnonsuojelun ja matkailun kumppanuuksia. Tutkimuksissa on tarkasteltu myös, miten altistamalla ihmiset sukupuuton partaalla oleville lajeille ja ekosysteemeille mahdollistetaan ajattelutapojemme muutokset, joiden myötä biodiversiteettikato voitaisiin pysäyttää. Kriittisemmät tutkijat ovat määritelleet sukupuuttomatkailun toiminnaksi, jossa uhanalaisia lajeja ja ekosysteemejä hyväksikäytetään lyhyen aikavälin taloudellisten hyötyjen saamiseksi. Tutkielmani tavoitteena on osallistua näihin keskusteluihin pohtimalla, miten sukupuuttomatkailu muokkaa eläinten ja ihmisten välisiä suhteita ekologisen kriisin aikakaudella.

Tutkielmani tarkastelee sukupuuttomatkailuilmiötä posthumanistisesta näkökulmasta, joka pyrkii ylittämään perinteiset ihmiskeskeiset näkökulmat ja tarkastelemaan uusin tavoin ihmisten ja eläinten välistä suhdetta. Tätä suhdetta pyrin ymmärtämään biofilian käsitteen avulla, joka tarkoittaa siirtymistä vieraantumisesta takaisin yhteyteen kaiken elollisen ja ihmisen itsensä kanssa, muun muassa huolenpidon ja rakkauden kautta. Päätutkimuskysymykseni on: Millä tavoilla sukupuuttomatkailussa ilmenevät diskurssit muokkaavat biofilian kehittymistä? Tutkimuskohteenani on sukupuuttomatkailun diskursiivinen rakentuminen matkailun alueorganisaatioiden mediateksteissä. Eläimet ja ekosysteemit, joita aineistoni koskee, ovat Iso valliriutta eläimistöineen Australiassa, naalit Norjassa sekä vuoristogorillat Ruandassa. Analysoin aineistoa diskurssianalyysin menetelmällä.

Tutkielmani tulokset antavat viitteitä siitä, että tunnistamalla vallitsevia inhimillisiä tarpeita korostavia diskursseja sekä valta-asetelmia ihmisten ja eläinten välillä voimme pystyä luomaan uutta ymmärrystä tämän ajan eläin-ihmissuhteestamme. Tutkimalla ei-inhimillisiä näkökulmia korostavia diskursseja voi eläinmatkailun resurssien oikeudenmukaisempi jakautuminen mahdollistua ja välittäminen, vastuuntunto ja huolenpito kehittyä. Tutkielmani argumentoi, että on tärkeää alkaa mukauttaa eläimiin liittyvässä matkailussa diskursseja ja käytäntöjä kaikelle elolliselle reilummiksi. Tutkielmani tulokset osallistuvat matkailututkimuksen alueella vastuullisen eläinmatkailun edistämiseen sekä tunnistavat yhteiskunnallisesti kestämättömiä käytänteitä.