Todistusharkinnan rajamailla? – Kokemussäännöt vapaan todistusharkinnan kontekstissa

Abstract

Tutkielma tarkastelee kokemussääntöjen roolia vapaan todistusharkinnan kontekstissa. Kokemussäännöt ovat oikeudellisessa päätöksenteossa käytettyjä yleistyksiä, joiden avulla tuomioistuin arvioi todisteiden uskottavuutta ja merkitystä. Tutkimuksen tavoitteena on selkeyttää kokemussääntöjen käsitettä, analysoida niiden käyttöä oikeuskäytännössä ja arvioida niiden mahdollista vaikutusta vapaan todistusharkinnan rajoitteena.

Tutkielma yhdistää oikeusdogmaattisen ja empiirisen tutkimusotteen. Ensimmäinen tutkimuskysymys selvittää, mitä kokemussäännöt ovat, ja perustuu teoreettiseen lainoppiin. Toinen tutkimuskysymys analysoi kokemussääntöjen käyttöä oikeuskäytännössä ja niihin liittyviä haasteita. Kolmas tutkimuskysymys puolestaan tarkastelee kokemussääntöjen mahdollista rajoittavaa vaikutusta vapaaseen todistusharkintaan.

Aineistona hyödynnetään oikeuskirjallisuutta, lain esitöitä ja erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisuja. Tutkimus osoittaa, että kokemussäännöt ovat usein epämääräisiä ja niiden käyttö voi vaihdella tapauskohtaisesti. Lisäksi havaitaan, että tuomioistuimet eivät aina perustele riittävästi kokemussääntöihin nojaavia ratkaisujaan, mikä voi heikentää päätöksenteon läpinäkyvyyttä.

Tutkielma osoittaa, että kokemussäännöt ovat keskeinen osa todistusharkintaa, mutta niiden käyttö edellyttää tarkempaa määrittelyä ja perustelujen kehittämistä oikeuskäytännössä. Tämä on tärkeää, jotta kokemussääntöjen soveltaminen ei muodostuisi mielivaltaiseksi ja jotta vapaan todistusharkinnan periaate säilyisi.