Edellytykset rikoksesta epäillyn vangitsemiseksi eurooppalaisten ihmisoikeuksien näkökulmasta

Abstract

Tutkintavankeus on pakkokeino, jolla puututaan merkittävällä tavalla rikoksesta epäillyn vapauteen. Jotta tähän Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja kansallisen perustuslain takaamaan keskeiseen oikeushyvään ei puututtaisi oikeudettomasti, tulee lainsäädännön olla selkeää ja yhdenmukaista ihmisoikeusstandardien kanssa. Euroopan ihmisoikeussopimus suojelee henkilökohtaista vapautta perusteettomilta vapaudenriistoilta. Ihmisoikeussopimus ja sitä soveltavan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö toimivat tutkimuksen tärkeimpänä lähdeaineistona. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään ottanut kantaa vangitsemisen edellytyksiin, mutta nämä linjaukset eivät vielä näy kansallisessa lainsäädännössä.

Tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa nykyistä selkeämpi kuva siitä, milloin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan tutkintavankeuden edellytykset täyttyvät. Ihmisoikeustuomioistuin on antanut monenlaisia ratkaisuja tapauksissa, joissa jäsenvaltioissa on tutkintavankeutta koskevassa asiassa loukattu tarpeettomasti epäillyn ihmisoikeuksia. Ratkaisut ovat kohdistuneet useisiin eri jäsenvaltioihin, eikä kyseessä selvästi ole vain muutamia jäsenvaltioita koskeva ongelma. Tästä voidaan huomata, että vangitsemisen edellytyksistä on tarpeen muodostaa selkeä ja kattava kokoelma turvaamaan ihmisoikeuksia ja selkeyttämään vallitsevaa oikeustilaa vangitsemisasioissa. Kokoelma sisältää oikeuskäytännössä tähän asti muodostuneet vangitsemisen edellytykset, mutta se ei ole tyhjentävä. Kokoelmaa muodostettaessa on huomioitu soveltuvat prosessioikeudelliset periaatteet, sekä ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta.