Näyttöön perustuva toiminta sosiaalihuollon kehittämisohjelmissa

Abstract

Sosiaalityö on tilanteessa, jossa siltä vaaditaan näyttöä vaikuttavuudesta ja tutkittuun tietoon perustuvien työmenetelmien käyttämistä. Vaade vaikuttavaan ja tutkittuun tietoon pohjaavaan sosiaalityöhön tulee politiikan julkilausutuista tavoitteista, lainsäädännöstä ja sosiaalityön kentän sisältä. Kuitenkin edellytykset tutkimusperustaisiin käytäntöihin ovat olleet sosiaalialalla vaatimattomat. Tutkijat ovat nostaneet esiin, että tutkimustietoon perustuvista käytännöistä on keskusteltu runsaasti, mutta niiden käyttöönotossa ei olla sosiaalipalveluissa juurikaan edistytty.

Tutkielmassa analysoitiin vuosina 2019–2025 käynnistettyjä sosiaalihuollon kehittämishankkeita aineistolähtöisen teemoittelevan sisällönanalyysin keinoin tavoitteena selvittää, millaisen roolin näyttöön perustuva toiminta on niissä saanut. Analyysissä tarkasteltiin Sanna Marinin kauden Sosiaalihuollon kehittämisohjelmaa sekä Petteri Orpon kaudella käynnistettyä Kansallista palvelureformia.

Tutkimusperustaisuus oli kehittämistoiminnan keskiössä ja sosiaalityön tutkimusperustaisten työkäytäntöjen ja tietopohjan kehittäminen nähtiin välttämättömänä. Näyttöön perustuvan käytännön sijaan puhuttiin tutkimusperustaisista käytännöistä ja tiukkaa näytön määritelmää haluttiin välttää. Tutkimusperustaisten käytäntöjen kehittäminen näyttäytyi keinona kehittää sosiaalipalvelujen vaikuttavuutta, eettistä kestävyyttä, kustannustehokkuutta ja priorisointia. Kehittämistä motivoi myös sosiaalityön ammatillinen kehittäminen ja professioaseman vahvistaminen. Näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen liittyi tiiviisti vaikuttavuusdiskurssiin ja tehokkuuden ja tilivelvollisuuden vaatimuksiin.

Kehittämisessä heijastui resurssien niukkuuden aiheuttama paine löytää tehokkaimmat tavat vastata palvelutarpeisiin. Keinoina tämän saavuttamiseksi nähtiin tutkimuksen, mittaamisen ja arvioinnin avulla parhaiden käytäntöjen systemaattinen kehittäminen ja käyttöönotto. Vaikuttavuuden arvioinnin haasteiksi tunnistettiin sosiaalityön kompleksisuuden ja kontekstisidonnaisuuden aiheuttamat vaikeudet mittaamiselle ja kausaalisuhteiden todentamiselle. Näihin haasteisiin vastattiin käyttämällä generatiivisen kausaalisuuden käsitettä, realistista arviointia ja ohjelmateorian kehittämistä. Toiseksi merkittäväksi haasteeksi tunnistettiin näyttöön perustuvan toiminnan mahdollistavien rakenteiden ja tietopohjan puute. Ratkaisuksi esitettiin tutkimusperustaista toimintaa tukevien TKKI-rakenteiden sekä ohjauksen, tutkimuksen ja koulutuksen kehittämistä, palvelujen porrastamista ja erityisosaamisen keskittämistä. Kehittämisessä korostettiin sosiaalityön eettisten sitoumusten ja yhteiskunnallisen mission huomioimista sekä tiedontuotannon arvosidonnaisuuden tiedostamisen tärkeyttä.