Kuvataiteen tunnit ystävyyssuhteiden muodostumisen tukena

Abstract

Kouluissa yksi merkittävimmistä oppilaiden voimavaroista ovat ystävät ja kaverit, joita koulussa tavataan. Ystäväpiiri tarjoaa tukea, turvaa ja jaksamista, jota ei välttämättä olisi saatavilla ilman sitä. Valitettavasti yksinäisyys on kuitenkin suomalaisten nuorten keskuudessa merkittävä ongelma, ja se tulee ilmi esimerkiksi nuorten mielenterveydessä, käytöksessä ja koulumenestyksessä. Tämän vuoksi tutkin taustateorian sekä nuorten kokemusten ja ehdotusten pohjalta, miten yläkoulun kuvataiteen tunteja voisi kehittää siten, että ne tukisivat paremmin vuorovaikutusta ja siten uusien ystävyyssuhteiden syntymistä.

Käytin tutkimuksessa fenomenologishermeneuttista lähestymistapaa. Fenomenologia on kiinnostunut ihmisten kokemuksista, minkä vuoksi se on toimiva menetelmä tässä tutkimuksessa. Aineiston tulkintaan käytin hermeneutiikkaa, jotta sain mahdollisimman puhtaan, vaikutteettoman ja objektiivisen mielikuvan nuorten kokemuksista. Aineiston analysoimiseen käytin laadullista sisällönanalyysiä, johon liitin kuitenkin fenomenologishermeneuttisen vivahteen pysyäkseni uskollisena käyttämälleni tutkimusmenetelmälle.

Tuloksista nousi esiin ryhmätyöskentelyyn, kuvataiteen opettajan asenteisiin, vapaaseen vuorovaikutukseen ja koko koulun ympäristöön liittyvä toiminta. Selvisi, että ryhmätyöskentelyllä voi olla sekä negatiivisia, että positiivisia vaikutuksia ja opettajan myönteisellä, kannustavalla ja aidosti kiinnostuneella asenteella on ratkaiseva vaikutus siihen, koetaanko luokkatila sopivana tutustumiseen. Lisäksi tulosten perusteella on tärkeää, että opettaja ei ole liian tiukka ja suvaitsee esimerkiksi juttelun työskentelyn lomassa kuvataiteen tunnilla. Tuloksista selvisi myös, että koko koulun ilmapiiri on vahvasti sidoksissa siihen, millaisena ympäristönä oppilaat kokivat kuvataiteen tunnit.