Yritysvastuudirektiivin yhteistyövelvoitteen tulkinta SEUT 101 artiklan valossa: kilpailuoikeudelliset reunaehdot kestävälle horisontaaliselle yhteistyölle

Abstract

Yritysvastuuoikeus on kehittynyt hurjaa tahtia muuttuvan yhteiskunnan mukana. Euroopan unionin yritysvastuudirektiivin myötä suuret EU:n alueella toimivat yritykset ovat oikeudellisesti velvollisia noudattamaan huolellisuusvelvoitetta, myös siihen sisältyvää yhteistyövelvoitetta. Yritysvastuudirektiivin 10 ja 11 artiklassa säädetyt yhteistyövelvoitteet saattavat tapauskohtaisesti käsittää myös yhteistyösopimukset kilpailijoiden kanssa. Samaan aikaan yritykset ovat kritisoineet kilpailuoikeudellisia rajoituksia, erityisesti SEUT 101 artiklan kartellikieltoa, jonka on katsottu toimivan esteenä kestäville yhteistöille.

Euroopan komission vuonna 2023 päivitetyt suuntaviivat 101 artiklan soveltamiselle horisontaalisiin yhteistyösopimuksiin tarjoavat yrityksille hyödyllisiä välineitä arvioidessaan yhteistyömahdollisuuksien sallittavuutta. Komission mukaan kilpailuoikeudellista ongelmaa ei todennäköisesti ole sellaisissa sopimuksissa, jotka koskevat muun muassa oikeudellisesti sitovien kansainvälisten sopimusten noudattamista taikka tietokantojen perustamisesta. Lisäksi komissio on todennut sellaiset läpinäkyvät, syrjimättömät, ja vapaaehtoiset kestävyysnormissopimukset ongelmattomiksi SEUT 101 artiklan näkökulmasta tietyin ehdoin (ns. ”pehmeä turvasatama”). Myös SEUT 101(3) artiklan mukainen tehokkuuspuolustuksen arviointi on saanut sisältöä komission suuntaviivojen myötä. Merkittävin muutos sisältyy kuluttajahyötykriteerin arviointiin, jossa kestävyyssopimusten osalta saa ottaa huomioon myös kollektiivisen hyödyn, edellyttäen kuitenkin, että kuluttajat relevanteilla markkinoilla saa edes jonkin osan sopimuksen tuottamista hyödyistä.

On argumentoitu, että komission toimet eivät ole riittävät, eivätkä tosiasiassa muuta olemassa olevan oikeuden tilaa. Toisaalta eriävän näkökulman mukaan vihreää kilpailuoikeutta ei lainkaan tarvita, sillä se todennäköisesti vaarantaisi kilpailuoikeuden perimmäiset tavoitteet kuluttajien hyvinvoinnista ja markkinoiden toimivuudesta. Yritysvastuudirektiivin näkökulmasta voi vaikuttaa ongelmalliselta, että vihreä kilpailuoikeus sulkee pois sellaiset sopimukset, joiden hyödyt kohdistuvat kokonaan muualle kuin relevantteihin kuluttajiin. Direktiivin velvoitteita voidaan kuitenkin toteuttaa myös vähemmin kilpailua rajoittavin keinoin esimerkiksi huolehtimalla siitä, että sopimusten myötä ainakin yksi tärkeä kilpailumuuttuja pysyy rajoitusten ulkopuolella, ja että sopimus ei estä minimivaatimuksia kunnianhimoisempaa toimintaan.