Uskonnollisten yhteisöjen hengellinen väkivalta rikoslain 21 luvun 5 §:n kontekstissa

Abstract

Tämän oikeusdogmaattisen tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka kansallinen rikoslainsäädäntö soveltuu hengellisen väkivallan tapauksiin ja mitä haasteita asiaan liittyy. Hengellinen väkivalta on monitahoinen ilmiö, jolla on usein sekä uskonnollinen että yhteisöllinen ulottuvuus, ja jota voi ilmetä erityisesti suljetuissa uskonyhteisöissä. Tarkastelussa on erityisesti pahoinpitelysäännös ja sen soveltaminen henkisen väkivallan tilanteisiin, joissa väkivallan muoto on yhteisöllinen, eikä sisällä ruumiillista väkivaltaa, vaan tapahtuu terveyttä vahingoittamalla.

Tutkielma on rajattu koskemaan Jehovan todistajien uskonnollisen yhdyskunnan käyttämää karttamiskäytäntöä, joka on määritelty hengelliseksi väkivallaksi. Karttaminen on yhdyskunnan sääntöihin pohjautuva toimintamalli, jossa yhteisöstä erotettu tai siitä eronnut henkilö suljetaan kokonaisvaltaisesti yhteisön ulkopuolelle, eikä kukaan yhteisön jäsen saa olla tekemisissä hänen kanssaan. Karttaminen voi aiheuttaa merkittäviä psyykkisiä haittoja ja mielenterveyden häiriöitä.

Pahoinpitelysäännös kattaa myös henkisen väkivallan, jossa ruumiillista väkivaltaa käyttämättä aiheutetaan toiselle seuraus, kuten terveyden vahingoittuminen. Tutkielmassa tarkastellaan karttamiskäytäntöä henkisen pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttymisen näkökulmasta. Erityistä huomiota kiinnitetään rikosoikeuden yleisiin oppeihin, kuten laillisuusperiaatteeseen, tahallisuuteen, syy-yhteyteen ja rikosvastuun kohdentamiseen tilanteissa, joissa toiminta kumpuaa yhteisön rakenteista eikä yksittäisestä tekijästä.

Aineistona käytetään voimassa olevaa rikoslainsäädäntöä, sen esitöitä, kotimaista sekä ulkomaista oikeuskäytäntöä, oikeuskirjallisuutta sekä hengellistä väkivaltaa koskevia tutkimuksia ja artikkeleita. Aineistoon kuuluu myös Jehovan todistajien omaa kirjallisuutta, joilla on merkitystä karttamiskäytännön olennaisen ymmärtämisen kannalta.

Johtopäätöksenä todetaan, että pahoinpitelysäännöksen soveltaminen karttamiseen on lähtökohtaisesti epätarkoituksenmukaista. Karttamisen yhteisöllinen ulottuvuus, tekojen ja tekijöiden hajanaisuus, tahallisuuden vaatimukset ja syy-yhteyden osoittamisen vaikeudet muodostavat merkittäviä esteitä rikosvastuun toteutumiselle ja haastavat yksilölähtöisen rikoslain rajoja. Tunnusmerkistön täyttyminen voi kuitenkin olla mahdollista hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa osallistujapiiri on selkeästi rajattavissa ja samalla muut rikosvastuun edellytykset täyttyvät.

The aim of this doctrinal thesis is to examine how Finnish criminal law applies to cases of spiritual abuse and what legal challenges such cases present. Spiritual abuse is a complex phenomenon with both religious and communal dimensions, and it often occurs in closed religious communities. The focus is particularly on the criminal provision concerning assault and its applicability to situations of psychological violence where the harm is communal in nature, involves no physical violence, but results in damage to the victim’s health.

The thesis is limited to the shunning practice employed by the religious community of Jehovah’s Witnesses, which is defined as a form of spiritual abuse. Shunning is a practice based on the community’s internal rules, where a person who has left or been expelled from the community is comprehensively excluded from all contact with current members, who are strictly forbidden from interacting with them.

Shunning can cause significant psychological harm and mental health issues. The assault provision under Finnish criminal law also covers psychological violence, where harm to another’s health is caused without physical force. This thesis analyses whether the practice of shunning fulfills the legal elements of psychological assault. Special attention is paid to general doctrines of criminal law, such as the principle of legality, intent, causality, and the attribution of criminal responsibility in situations where the harmful conduct stems from communal structures rather than individual actors.

The research materials include current criminal legislation, its preparatory works, national and international case law, legal literature, and research and articles on spiritual abuse. The materials also include literature published by Jehovah’s Witnesses themselves, which is relevant to understanding the essential nature of the shunning practice.

The thesis concludes that, as a general rule, applying the provision on assault to the practice of shunning is legally inappropriate. The communal dimension of shunning, the diffuse nature of the acts and actors involved, the requirements of intent, and the difficulty in establishing causality all form significant barriers to criminal liability and challenge the individual-focused framework of criminal law. However, it may be possible to meet the legal criteria for assault in exceptional cases, where the group of participants is clearly identifiable and the other conditions for criminal liability are also fulfilled.