Sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen EU:ssa: Lähetettyjen työntekijöiden suojelu EUT:n ratkaisukäytännön ja direktiivin (EU) 2018/957 tavoitteiden valossa

Abstract

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö ja lähetettyjä työntekijöitä koskeva muutosdirektiivi (EU) 2018/957 ovat vaikuttaneet lähetettyjen työntekijöiden suojelun kehitykseen. Tutkielmassa käydään läpi lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin 96/71/EY syntytausta sekä EUT:n keskeisen ratkaisukäytännön, niin sanotun Laval-kvartetin muodostamat tapaukset (Laval, Viking, Rüffert ja Komissio v. Luxemburg). Ne toivat esiin direktiivin rakenteelliset jännitteet sen soveltamiskäytännössä, kun direktiivi pyrkii keskittymään samanaikaisesti sekä palvelujen tarjoamisen vapauteen että työntekijöiden suojeluun.

Tutkielma osoittaa, että lähettämisessä ilmenneet epäkohdat ja direktiiviä koskeva EUT:n ratkaisukäytäntö mahdollistivat direktiivin muutostarpeiden huomaamisen. Siitä huolimatta, että vuonna 2014 annettu täytäntöönpanodirektiivi 2014/67/EU oli osittain vastaus lähettämisessä esiintyneisiin ongelmiin, muutosdirektiivin säätäminen katsottiin välttämättömäksi, jotta lähettäminen pystytään taata oikeudenmukaisemmin edellytyksin. Muutosdirektiivillä alkuperäistä direktiiviä mukautettiin vastaamaan nykypäivän olosuhteita ja tunnistamaan entistä paremmin työntekijöiden suojelutarpeet. Direktiivin keskeisimmät muutokset liittyivät sen 3(1) artiklan ydintyöehtojen asettaman vähimmäispalkan käsitteen muuttamiseen korvaukseksi, yhdenvertaisen kohtelun parantamiseen ja pitkäaikaiseen lähettämiseen. Samalla muutosdirektiivi liittyy EU:n laajempaan sosiaalisten oikeuksien kehitykseen, kuten sosiaalisten oikeuksien pilariin.

Muutosdirektiivi edustaa kehitystä kohti vahvempaa sosiaalista unionia ja työntekijöiden suojelua, mutta sen tosiasiallinen vaikutus jää EUT:n tulevan ratkaisukäytännön ja jäsenvaltioiden täytäntöönpanon varaan. Sosiaalinen ulottuvuus lähetettyjen työntekijöiden lainsäädäntökehyksessä ei ole saavuttanut EU-oikeudessa itsenäistä asemaa. Muutosdirektiivi nojaa edelleen taloudellisiin oikeusperustoihin. Vastaavasti lähetetyt työntekijät muodostavat edelleen oman erityisen työntekijäryhmänsä, jolle ei voida taata täyttä yhdenvertaisuutta paikallisten työntekijöiden kanssa vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Tätä voidaan pitää muutosdirektiivin säilyttämänä epäkohtana, sillä käytännön tasolla tärkeimmässä osassa lähettämisessä ovat työntekijät sen takana.

Tutkielmassa asetetaan lähetettyjä työntekijöitä koskeva sääntelykehys tarkasteluun alkuperäisen direktiivin soveltamisessa syntyneiden epäkohtien näkökulmasta. Lähetetyt työntekijät ovat heikommassa asemassa jo työntekijäasemansa mutta myös työskentelynsä poikkeuksellisen luonteen johdosta. He sijoittuvat vastaanottavaan jäsenvaltioon tilapäisesti etäällä kotiympäristöstään ja mahdollisesti tietämättöminä heille kuuluvista oikeuksistaan lähettämisen aikana. Tutkielmassa tuodaan esiin sekä lisääntyneen sääntelyn tärkeys että haasteet työntekijöiden lähettämiselle. EUT:n linja muutosdirektiivin tulkinnassa on jo näyttänyt suuntaa vahvempaan työntekijöiden suojeluun, mutta tulevaisuuden soveltamistilanteet tulevat näyttämään muutosdirektiivin konkreettiset vaikutukset käytännössä.