Varovaisuusperiaate ja ympäristöperusoikeus – kohti vahvempaa suojelua?
Hellsten, Tiina (2025)
Hellsten, Tiina
Lapin yliopisto
2025
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025082893046
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025082893046
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella Suomen perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeuden evoluutiota sekä sen merkityssisällön muutosta. Tutkielmassa syvennytään myös luonnonsuojelulain vuoden 2023 uudistukseen ja lainuudistuksen myötä lain 7 §:ään kirjattuun varovaisuusperiaatteeseen. Tarkoituksena on erityisesti selvittää, miten varovaisuusperiaatteen merkityssisältö on muotoutunut uudistuksen myötä. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan ympäristöperusoikeuden ja varovaisuusperiaatteen vaikutussuhdetta toistensa sisällöllisiin muutoksiin.
Tutkielman menetelmänä toimii lainoppi, ja se perustuu pääasiassa oikeuskirjallisuuteen, virallislähteisiin sekä oikeuskäytäntöön.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ympäristöperusoikeuden merkityssisältö on muuttunut ja vahvistunut Suomen perusoikeusjärjestelmässä. Tämän vahvistumisen osoittavat erityisesti lainvalmisteluaineistot, perustuslakivaliokunnan lausunnot sekä oikeuskirjallisuus. Vaikka ympäristöperusoikeutta on sovellettu oikeuskäytännössä vielä melko harvoin, sen merkityksen vahvistuminen näkyy selvästi myös korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa.
Luonnonsuojelulain osalta tutkielmassa havaittiin, että varovaisuusperiaatteen sisältö on muuttunut merkittävästi uudistuksen myötä verrattuna aikaisempaan tulkintaan. Uuden varovaisuusperiaatteen muotoilu luonnonsuojelulaissa poikkeaa EU-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden vastaavista muotoiluista, joka voi aiheuttaa epävarmuutta lain soveltamis- ja tulkintatilanteissa sekä heikentää oikeusvarmuutta.
Ympäristöperusoikeuden voidaan lähtökohtaisesti katsoa toteutuvan luonnonsuojelulain kautta, sillä laki asettaa konkreettisia tavoitteita ja velvoitteita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä ympäristön tilan suojelemiseksi. Näin luonnonsuojelulaki toimii keskeisenä välineenä perustuslain 20 §:ssä turvatun oikeuden käytännön toteuttamisessa. Tästä huolimatta on syytä kyseenalaistaa, kuinka tehokkaasti luonnonsuojelulain 7 §:n varovaisuusperiaate todella turvaa ympäristöperusoikeutta käytännössä.
Tutkielman menetelmänä toimii lainoppi, ja se perustuu pääasiassa oikeuskirjallisuuteen, virallislähteisiin sekä oikeuskäytäntöön.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ympäristöperusoikeuden merkityssisältö on muuttunut ja vahvistunut Suomen perusoikeusjärjestelmässä. Tämän vahvistumisen osoittavat erityisesti lainvalmisteluaineistot, perustuslakivaliokunnan lausunnot sekä oikeuskirjallisuus. Vaikka ympäristöperusoikeutta on sovellettu oikeuskäytännössä vielä melko harvoin, sen merkityksen vahvistuminen näkyy selvästi myös korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuissa.
Luonnonsuojelulain osalta tutkielmassa havaittiin, että varovaisuusperiaatteen sisältö on muuttunut merkittävästi uudistuksen myötä verrattuna aikaisempaan tulkintaan. Uuden varovaisuusperiaatteen muotoilu luonnonsuojelulaissa poikkeaa EU-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden vastaavista muotoiluista, joka voi aiheuttaa epävarmuutta lain soveltamis- ja tulkintatilanteissa sekä heikentää oikeusvarmuutta.
Ympäristöperusoikeuden voidaan lähtökohtaisesti katsoa toteutuvan luonnonsuojelulain kautta, sillä laki asettaa konkreettisia tavoitteita ja velvoitteita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi sekä ympäristön tilan suojelemiseksi. Näin luonnonsuojelulaki toimii keskeisenä välineenä perustuslain 20 §:ssä turvatun oikeuden käytännön toteuttamisessa. Tästä huolimatta on syytä kyseenalaistaa, kuinka tehokkaasti luonnonsuojelulain 7 §:n varovaisuusperiaate todella turvaa ympäristöperusoikeutta käytännössä.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4816]