Sähköinen allekirjoitus käsin kirjoitetun allekirjoituksen vastineena Suomen oikeusjärjestyksessä

Abstract

Tämä tutkielma perehtyy Suomen oikeusjärjestykseen kuuluvien sähköisen allekirjoituksen eri tyyppien soveltuvuuteen käsin kirjoitetun allekirjoituksen vastineeksi. Perehtyminen tapahtuu pääosin lainopin sekä de lege ferenda -metodin avulla. Sähköistä allekirjoitusta on sovitettu EU:ssa käsin kirjoitetun allekirjoituksen rinnalle tavaksi hyväksyä ja varmistaa allekirjoitettua informaatiota yli 25 vuoden ajan. Sähköisten allekirjoitusten käyttäjälle ja niihin luottavalle voi olla hyvinkin haastavaa tietää tai selvittää, missä tilanteessa ja minkälainen sähköinen allekirjoitus kelpaa eri oikeustoimien toteuttamiseen. Tämä johtuu pitkälti sähköisten allekirjoitusten eri lakisääteisten tyyppien määrästä, sähköisten allekirjoitusten teknisestä luonteesta ja niitä koskevan sääntelyn lomittumisesta EU- ja kansallisten säädösten välille.

Vastineaseman selvittämiseksi tutkielmassa määritellään käsin kirjoitettu allekirjoitus sen funktioiden kautta, jonka jälkeen näiden funktioiden toteutumista tarkastellaan sähköisiä allekirjoituksia käytettäessä. Allekirjoituksen perustavanlaatuiseksi funktioksi identifioitiin tutkimuksessa allekirjoittajan sitominen johonkin informaatiosisältöön. Perustavanlaatuisen funktion lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan suoraan laista johdettavia sekä käytännöllisempiä funktioita ja niiden toteutumista sähköisesti allekirjoitettaessa. Vaikka sähköiset allekirjoitukset toteuttavat pitkälti käytännöllisiä funktioita, estävät silti eräät kansallisen lainsäädännön muotovaatimukset niiden hyödyntämistä tiettyjen oikeustoimien toteuttamiseen. Oikeuskirjallisuudessa tätä estoa on laajennettu koskemaan myös testamenttia, tosin heikoin argumentein, minkä seurauksena testamentti lienee mahdollista allekirjoittaa myös sähköisellä allekirjoituksella.

Sähköisten allekirjoitusten hyödyllisyys todisteena on riippuvaista sen näyttöarvosta, joka vaihtelee eri sähköisen allekirjoituksen tyyppien välillä. Myös mahdollisen allekirjoitusvarmenteen voimassaolon tulisi vaikuttaa sähköisen allekirjoituksen näyttöarvoon. Todistustaakan kannalta relevantin nk. aitoperäisyyspresumtion olemassaolosta ei ole tällä hetkellä selkeyttä kansallisessa oikeustilassa.

Kansallisella lainsäätäjällä on mahdollisuus selventää sähköisiä allekirjoituksia koskevaa oikeustilaa. Tämä tulisi toteuttaa turhia rajoitteita poistamalla ja hyväksytyn sähköisen allekirjoituksen hyödynnettävyyteen panostamalla eIDAS 2 kautta. Sähköistä allekirjoittamista ympäröivistä epävarmuustekijöistä olisi mahdollista päästä eroon tai vähintään lieventää niitä edellä mainituin keinoin.