Lasten kommunikaatiohaasteiden huomioiminen lastensuojelun akuuteissa kriisitilanteissa

Abstract

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata, miten sosiaalityöntekijät rakentavat ja merkityksellistävät vuorovaikutusta lastensuojelun kriisitilanteissa niiden lasten kanssa, joilla on kommunikaatiohaasteita, sekä ymmärtää millaisia haasteita työntekijät kohtaavat pyrkiessään tukemaan lasten viestinnällisiä tarpeita ja miten kriisitilanteet vaikuttavat vuorovaikutukseen ja lapsen osallisuuden toteutumiseen. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena (n=8), jota täydennettiin pienellä suomalaisille sosiaalityöntekijöille kohdennetulla kyselyaineistolla (n=6). Kirjallisuushaku tehtiin useissa kansainvälisissä tietokannoissa, ja aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti hyödyntäen merkityksellistämisen teoriaa sekä dialogisen ja traumainformoidun työotteen näkökulmia.

Tulokset osoittavat, että vuorovaikutus lasten kanssa, joilla on kommunikaatiohaasteita, lastensuojelun kriisitilanteissa on monitasoinen ja eettisesti vaativa prosessi. Työntekijät pyrkivät luomaan ymmärrystä epävarmuuden ja rajallisen tiedon keskellä koska lapsen viestintä on usein ei-verbaalista ja rakentuu eleiden, ilmeiden ja tilanteen kokonaiskuvan varaan. Kyselyaineiston ja tutkimusten perusteella kommunikaatiohaasteet eivät ole vain yksilöllisiä tekijöitä, ja niiden vaikutukset kietoutuvat työn rakenteellisiin ehtoihin, kiireeseen ja resurssien niukkuuteen. Lapsen osallisuuden toteutuminen kriisitilanteissa edellyttää työntekijältä sensitiivisyyttä, reflektiivisyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta, sillä vuorovaikutus ei ole pelkkää tiedonvaihtoa, vaan eettinen ja inhimillinen suhde, jossa lapsi voi tulla nähdyksi ja kuulluksi omista lähtökohdistaan käsin.