Haitallisten kokemusten kietoutuminen perheen arkeen: Integroiva kirjallisuuskatsaus lastensuojelun avohuollon keinoista tunnistaa ja ehkäistä ACE-kokemuksia

Abstract

Tutkielma tarkasteli haitallisia lapsuudenkokemuksia (ACE, Adverse Childhood Experiences) lastensuojelun avohuollon kontekstissa. ACE-kokemuksiin kuuluvat esimerkiksi väkivalta, laiminlyönti, perheväkivallalle altistuminen, vanhempien mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö, vanhemman vankila-aika sekä vanhempien ero. Kokemukset ovat luonteeltaan kumulatiivisia ja kietoutuvat toisiinsa, jolloin ne muodostavat merkittävän riskitekijän lapsen hyvinvoinnille. ACE-kokemusten yhteen kietoutuneisuus liittyy usein perheiden kompleksisiin tilanteisiin, mikä haastaa lastensuojelun sosiaalityötä.

Kotimaisessa tutkimuksessa ei ole tarkasteltu keinoja vastata yhteen kietoutuneisiin ACE-kokemuksiin lastensuojelun avohuollon kontekstissa. Tämän tutkielman tavoitteena oli tuottaa kootusti tietoa käytännöistä, joiden avulla ACE-kokemuksia voidaan tunnistaa ja ehkäistä kokonaisvaltaisesti. Tutkimuskysymyksinä oli: Miten lastensuojelun avohuollossa voidaan tunnistaa ja ehkäistä lasten ACE-kokemuksia? Miten ekologinen systeemiteoria jäsentää ACE-kokemusten tunnistamista ja ehkäisyä kokonaisvaltaisesti?

Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnettiin Bronfenbrennerin ekologista systeemiteoriaa, jonka avulla ACE-kokemuksia oli mahdollista tarkastella sekä perheen tasolla että laajemmin yhteiskunnassa. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Tutkielman aineisto koostui 14 vertaisarvioidusta artikkelista, joten aineisto oli määrällisesti rajallinen, mutta sisällöllisesti kattava. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukaisesti. Sisällönanalyysissa analyysimatriisina toimi Bronfenbrennerin ekologisen systeemiteorian mukainen jäsennys lapsen kehitykseen vaikuttavien ekosysteemien tasoista: mikro-, meso-, ekso-, makro- ja kronosysteemi.

Tutkimustulokset osoittavat, että ACE-kokemusten kasautuminen, ylisukupolvisuus ja kumulatiivisuus tekevät niiden tunnistamisesta ja ehkäisystä monimutkaista. Kokonaisvaltainen tunnistaminen ja ehkäisy vaativat systeemitasojen välistä vuorovaikutusta, jossa mikään taso ei toimi irrallaan muista. Tulokset korostavat lastensuojelun sosiaalityöntekijän keskeistä roolia systeemien rajapinnoilla toimijana, joka työskentelee moniulotteisessa vuorovaikutuksessa sekä yksilöihin että rakenteisiin vaikuttaen.