Fanitaide oppimisen ilmiönä : Haastattelututkimus fanitaiteen merkityksistä fanitaiteilijoiden näkökulmasta

Abstract

Tämä pro gradu -tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, joka tarkastelee fanitaidetta oppimisen ilmiönä kuvataidekasvatuksen näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä on fanitaiteen merkitys fanitaiteilijoille oppimisprosesseissa ja identiteettityössä. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu Henry Jenkinsin konvergenssi- ja partisipaatiokulttuuriteorioille sekä Étíenne Wengerin ja Jean Laven käytäntöyhteisön (Community of Practice) käsitteelle, jotka linkittyvät sosiokonstruktivistiseen oppimiskäsitykseen.

Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastatteluilla, joihin osallistui seitsemän aktiivista fanitaiteilijaa. Aineiston jaettiin merkityskokonaisuuksiksi, joista etsittiin haastattelijoiden päällekkäisiä kokemuksia. Merkityskokonaisuudet jaettiin neljäksi laajaksi pääteemaksi, joissa käsiteltiin millä tavalla haastateltavat kokivat fanitaiteen merkityksen.

Tutkimus osoitti, että fanitaide on itseohjautuvaa monilukutaidon kehittämistä, jossa minäpystyvyyttä vahvistava sykli lisää motivaatiota ja onnistumisen kokemuksia. Fanitaide antaa turvallisen etäisyyden kokeilla ja peilata eri identiteettirooleja ja se on työkalu representaation lisäämiselle. Tuloksissa korostui fanitaiteen kaksijakoisuus: fanitaide on toisaalta aktiivinen sosiaalisen vaikuttamisen väline, mutta toisaalta äärimmäisen henkilökohtainen ja usein ulkopuolisilta salattu taiteen muoto. Päätelmänä todetaan, että fanitaide on merkittävä osa nuorten kuvakulttuuria ja se tarjoaa ainutlaatuisen alustan itseohjautuvalle pitkäjänteiselle taiteelliselle prosessille, joka tukee median ja taiteen monilukutaitoa.