Tarkoituksellinen tietämättömyys ja selonottovelvollisuus lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa

Abstract

Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida rikosoikeudellisen tahallisuuden alarajaa erityisesti lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat tarkoituksellinen tietämättömyys, selonottovelvollisuus ja tunnusmerkistöerehdys sekä niiden merkitys tahallisuuden arvioinnissa. Tutkimusmetodina käytetään lainopillista eli oikeusdogmaattista lähestymistapaa, jonka avulla systematisoidaan ja tulkitaan voimassa olevaa oikeutta.

Tahallisuuden alarajan määrittely on erityisen haastavaa teon ulkoisiin olosuhteisiin liittyvissä tilanteissa. Lainvalmisteluaineisto ja oikeuskäytäntö osoittavat, että alarajan täsmentäminen on pitkälti jätetty tuomioistuinten ratkaistavaksi. Korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 2014:54 ja KKO 2006:64 havainnollistavat tätä. Ensimmäisessä tapauksessa tekijän ei katsottu toimineen tahallisesti, koska hän ei pitänyt lapsen alaikäisyyttä varsin todennäköisenä. Jälkimmäisessä tapauksessa sen sijaan katsottiin, että vastaajat olivat tarkoituksellisesti jättäytyneet tietämättömiksi kuljetetun aineen laadusta ja määrästä, mikä osoitti tahallisuutta.

Tutkielman johtopäätöksissä esitetään, että tarkoituksellinen tietämättömyys ja selonottovelvollisuus voivat toimia perusteltuina apuvälineinä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tahallisuuden arvioinnissa. Ne mahdollistavat vastuun ulottamisen tilanteisiin, joissa tekijä on tietoisesti jättänyt selvittämättä lapsen iän, mikä ilmentää moitittavaa asennetta suojeltua oikeushyvää kohtaan. Tapauskohtainen harkinta on kuitenkin välttämätöntä, sillä lapsen iän olosuhdetunnusmerkki poikkeaa luonteeltaan esimerkiksi talous- ja huumausainerikosten vastaavista seikoista.