"Kaiken kannan mukanani" – sijaishuollossa eläneiden lasten kokemuksia osallisuudesta
Rossi, Marjo (2026)
Rossi, Marjo
Lapin yliopisto
2026
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026013010216
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2026013010216
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee lasten ja nuorten kokemuksia osallisuudesta, osattomuudesta, luottamuksesta ja pysyvyydestä lastensuojelun sijaishuollossa. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten lapsen ääni kuuluu lastensuojelun päätöksenteossa ja arjessa, sekä millaisia merkityksiä lapset ja nuoret antavat kuulluksi tulemiselle ja luottamuksen rakentumiselle. Työssä korostuu lapsen oikeuksien näkökulma ja osallisuuden eettinen perusta.
Tutkimus on laadullinen ja perustuu valmisaineistoon, joka koostuu 101 sijaishuollossa eläneen lapsen ja nuoren kirjoittamasta kirjeestä päättäjille. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä, jossa teoreettisina lähtökohtina on hyödynnetty Lapsen osallisuuden käsitettä, Hartin (1992), Shierin (2001) ja Lundyn (2007) osallisuusteorioita sekä lapsen oikeuksien sopimuksen (1989) 12. artiklaa.
Tulosten perusteella valtaosa kirjoittajista kuvasi kokemuksia osattomuudesta, epäluottamuksesta ja pysyvyyden puutteesta. Lapsen ääni jäi usein kuulematta, eikä sosiaalityöntekijöillä ollut riittävästi aikaa kohtaamisiin. Luottamuksen ja jatkuvuuden rikkoutuminen heikensi lasten turvallisuuden tunnetta ja osallisuuden kokemusta. Osa kirjoittajista kuitenkin kertoi yksittäisistä aikuisista, jotka kuuntelivat, tukivat ja loivat toivoa – nämä kokemukset olivat merkityksellisiä luottamuksen ja toimijuuden rakentumisessa.
Tutkimus osoittaa, että lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa edellyttää aikaa, pysyvyyttä ja rakenteellista muutosta. Aito osallisuus ei synny rakenteista vaan kohtaamisesta, jossa lapsen kokemus ja tieto otetaan todesta.
Tutkimus on laadullinen ja perustuu valmisaineistoon, joka koostuu 101 sijaishuollossa eläneen lapsen ja nuoren kirjoittamasta kirjeestä päättäjille. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä, jossa teoreettisina lähtökohtina on hyödynnetty Lapsen osallisuuden käsitettä, Hartin (1992), Shierin (2001) ja Lundyn (2007) osallisuusteorioita sekä lapsen oikeuksien sopimuksen (1989) 12. artiklaa.
Tulosten perusteella valtaosa kirjoittajista kuvasi kokemuksia osattomuudesta, epäluottamuksesta ja pysyvyyden puutteesta. Lapsen ääni jäi usein kuulematta, eikä sosiaalityöntekijöillä ollut riittävästi aikaa kohtaamisiin. Luottamuksen ja jatkuvuuden rikkoutuminen heikensi lasten turvallisuuden tunnetta ja osallisuuden kokemusta. Osa kirjoittajista kuitenkin kertoi yksittäisistä aikuisista, jotka kuuntelivat, tukivat ja loivat toivoa – nämä kokemukset olivat merkityksellisiä luottamuksen ja toimijuuden rakentumisessa.
Tutkimus osoittaa, että lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa edellyttää aikaa, pysyvyyttä ja rakenteellista muutosta. Aito osallisuus ei synny rakenteista vaan kohtaamisesta, jossa lapsen kokemus ja tieto otetaan todesta.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4949]
