Yksityisyyden suojan vaikutus laite-etsintään EIT:n ja EUT:n oikeuskäytännössä

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan teknisiin laitteisiin kohdistuvan laite-etsinnän oikeudellistasääntelyä ja sen suhdetta yksityisyyden suojaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen näkökulmasta. Keskiössä on se, millaisia aineellisia ja menettelyllisiä edellytyksiä nämä tuomioistuimet asettavat, jotta laite-etsintä voidaan toteuttaa perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen, sekä miten nämä edellytykset suhteutuvat Suomen pakkokeinolain nykytilaan ja vireillä olevaan sääntelyuudistukseen.

Tutkimuksen pääasiallinen menetelmä on lainoppi. Toista tutkimuskysymystä tarkastellaan myös de lege ferenda -näkökulmasta. Aineistona hyödynnetään kansallista ja eurooppaoikeudellista lainsäädäntöä ja lainvalmistelua, oikeuskirjallisuutta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä hovioikeuksien ratkaisuja, joissa on arvioitu laite-etsinnällä hankittujen todisteiden hyödyntämiskieltoa.

Merkittävän painoarvon saa EUT:n tuomio asiassa C-548/21, jossa unionin tuomioistuin katsoi, että pääsy matkapuhelimen sisältämiin henkilötietoihin aiheuttaa vaaran vakavasta tai erityisen vakavasta puuttumisesta rekisteröidyn perusoikeuksiin, minkä vuoksi pakkokeinon luvallisuus tulisi saattaa tuomioistuimen tai riippumattoman hallintoelimen etukäteisvalvontaan. Laite-etsintä on esitutkinnassa keskeinen pakkokeino, sillä rikoksia suunnitellaan ja toteutetaan yhä useammin teknisten laitteiden avulla. Laite-etsintä mahdollistaa pääsyn laitteen koko sisältöön, kuten viesteihin, valokuviin ja asiakirjoihin, mikä merkitsee syvää puuttumista laitteen haltijan yksityisyyden suojaan.

Tutkielmassa todetaan, että Suomen nykyinen sääntely ei täytä Euroopan unionin tuomioistuimen asettamia vaatimuksia, mutta hallituksen esitys tuomioistuimen päätäntävallasta laite-etsinnässä parantaa sääntelyn laatua ja oikeusturvaa merkittävästi. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö edellyttää, että yksityisyyden suojaan puuttumisen tulee perustua täsmälliseen ja ennakoitavaan lainsäädäntöön, jonka tulee tosiasiallisesti rajoittaa viranomaisen harkintavaltaa ja turvata pakkokeinon kohteelle tehokkaat oikeussuojakeinot.