Hankintayksikön velvollisuudesta pyytää tarjousten täsmentämistä julkisissa hankinnoissa

Abstract

Tutkielman kohteena on hankintalain 74 §:n 2 momentissa säädetty täsmennyspyyntömahdollisuus ja siihen liittyvä hankintayksikön harkintavalta. Julkisissa hankinnoissa hankintayksiköillä on tietyin rajauksin mahdollisuus pyytää tarjoajia selventämään ja täydentämään lähettämiään tarjouksia tarjousajan jälkeen. Hankintayksiköillä on kyseisen lainkohdan mukaisissa tilanteissa lähtökohtaisesti harkintavaltaa päättää, pyytävätkö ne epäselvien tai puutteellisten tarjousten täsmentämistä, vai hylkäävätkö ne tällaiset tarjoukset tarjouspyyntöä vastaamattomina. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten harkintavaltaa rajataan. Harkintavallan rajoja tarkastellaan varsinkin julkisten hankintojen suhteellisuusperiaatteen ja kilpailun edistämisen tavoitteen näkökulmasta. Tutkielman tutkimuskysymys on, voiko hankintayksikkö olla velvollinen pyytämään tarjousten täsmentämistä.

Tutkielman keskeisenä johtopäätöksenä on, että täsmennyspyyntöihin liittyvän harkintavallan ei tulisi olla täysin vapaata, vaan hankintayksikölle voi syntyä velvollisuus pyytää täsmennyksiä julkisten hankintojen oikeusperiaatteiden vuoksi. Hankintayksikkö voi tämän lisäksi rajoittaa itse omaa harkintavaltaansa pyytää täsmennyksiä. Hankintayksikön harkintavallan tulisi ohjautua ensisijaisesti oikeusperiaatteiden ja kilpailun edistämisen tavoitteiden perusteella, ei yksittäisen hankintayksikön omien tavoitteiden tai intressien pohjalta.

Tutkielmassa esitetään hankintayksiköille kaksi tulkintasuositusta. Ensinnäkin hankintayksiköiden tulisi jo tarjouspyynnöllä ennalta määritellä ne seikat, joista se ei tule pyytämään täsmennyksiä tarjouksia tarkastaessaan. Toiseksi hankintayksiköiden tulisi lähtökohtaisesti pyytää täsmennystä kaikista sellaisista puutteista ja virheistä, joiden osalta täsmentäminen on sallittua ja joita se ei itse ole rajannut täsmennyspyyntömenettelyn ulkopuolelle.