Sosiaalisten suhteiden merkitys alaikäisten nuorten väkivaltaiseen käyttäytymiseen

Abstract

Alle 15-vuotiaiden nuorten väkivaltarikosepäilyt ovat lisääntyneet tasaisesti 2010-luvun alkupuolelta lähtien. Vuonna 2025 tehdyn kouluterveyskyselyn mukaan 15 % peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisista nuorista on kokenut fyysisen väkivallan uhkaa viimeisen vuoden aikana. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten erilaiset sosiaaliset suhteet vaikuttavat nuoren väkivaltakäyttäytymiseen. Tutkielman keskiössä ovat erilaiset väkivaltakäyttäytymiseen liittyvät riski- ja suojaavat tekijät, joita syntyy nuorten perhe- ja vertaissuhteissa.

Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu sosiaalisen pääoman teorioihin. Sosiaalinen pääoma nähdään eräänlaisena voimavarana ja resurssina, jota syntyy sosiaalisissa suhteissa. Se auttaa nuorta saavuttamaan elämässään asioita ja tukee nuorten hyvinvointia, itsetuntoa ja yhteiskuntaan integroitumista.

Tutkielma toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, joka perustuu aikaisempiin tutkimuksiin. Aineisto muodostuu 12 vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista, ja analyysi toteutettiin sisällönanalyysia käyttäen. Sisällönanalyysin ja teemoittelun avulla aineistosta nousi kolme väkivaltakäyttäytymiseen liittyvää riskitekijää: väkivallan eri muodoille altistuminen, perustarpeiden laiminlyönti ja huolenpidon puute sekä homogeeniset verkostot ja huono-osaisuus. Suojaaviksi tekijöiksi puolestaan nousivat positiiviset perhesuhteet, yhteenkuuluvuuden ja hyväksymisen kokemukset sekä toimintaa ohjaavat mallit.

Tutkielma nostaa esille sosiaalisen pääoman merkityksen nuorten sosiaalisissa suhteissa vaikuttavana tekijänä. Sosiaalisen pääoman puute lisää väkivaltakäyttäytymisen riskitekijöitä, ja toisaalta väkivaltakäyttäytymiseltä suojaavat tekijät rakentuvat sosiaaliselle pääomalle. Tulokset ovat merkittäviä sosiaalityön näkökulmasta, sillä vahvistamalla väkivaltakäyttäytymiseltä suojaavia tekijöitä ja nuoren sosiaalisista suhteista saamaa sosiaalista pääomaa, voidaan paremmin ehkäistä nuorten väkivaltakäyttäytymistä. Toisaalta oleellista on myös väkivaltakäyttäytymiseen liittyvien riskitekijöiden tunnistaminen, ja nuoren kokonaistilanteen riittävän varhainen tukeminen.