Lapsen tieto osana arviointiprosessia perhesosiaalityön ja lastensuojelun rajapinnalla

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkittiin lapsen tiedon huomioimista lapsen tilanteen arvioinnissa perhesosiaalityön ja lastensuojelun rajapinnalla. Tutkielma paikantuu kontekstiin, jossa arvioidaan, kumpi edellä mainituista palvelutehtävistä edistää lapsen etua parhaiten. Lapsen tilanteen arviointia on tutkittu Suomessa melko vähän ja arviointi on vaihtelevaa sekä pitkälti sosiaalityöntekijän harkintaan perustuvaa. Lapsen tieto kytkeytyy tässä tutkielmassa lapsen osallisuuteen ja tiedolliseen toimijuuteen arviointiprosessissa. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu lapsilähtöisen sosiaalityön, lapsen oikeuksien sekä lapsuudentutkimuksen näkökulmista, joissa lapsi nähdään aktiivisena toimijana mutta samalla suojelun ja institutionaalisen sekä sukupolvisen vallan kohteena.

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten sosiaalialan ammattilaiset puhuvat lapsen tiedosta, millaisena he näkevät sen merkityksen lapsen tilanteen arvioinnissa ja millaisia jännitteitä tai ristiriitoja lapsen tietoon liittyy suhteessa muihin saatavilla oleviin tiedon lähteisiin. Lisäksi tarkasteltiin, miten lapsen tieto vaikuttaa lapsen edun määrittämiseen. Tutkielman aineistona on käytetty YTT Tarja Pösön vuosina 2021–2022 keräämää haastatteluaineistoa ”Lastensuojelu lapsen etuna?” Aineisto koostuu sosiaalialan ammattilaisille suunnatuista haastatteluista, ja tutkielman analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelua sekä aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Tulosten perusteella lapsen tietoa pidetään periaatteellisesti tärkeänä osana arviointia, mutta sen käytännön toteutuminen näyttäytyy vaihtelevana. Lapsen tiedon huomioimista haastavat institutionaaliset rakenteet, sukupolvinen valta sekä suojelun ja osallisuuden välinen jännite. Lapsen tiedonsaanti ja ymmärrys omasta tilanteestaan eivät aina toteudu riittävällä tavalla, mikä voi heikentää aidon osallisuuden mahdollisuuksia. Tutkielma osoittaa, että lapsen tiedon ja osallisuuden vahvistaminen arviointiprosessissa edellyttää työmenetelmien yhtenäistämisen lisäksi rakenteellisia ja organisatorisia muutoksia, jotta lapsen tieto voisi muodostaa lapsen tilanteen arvioinnin keskeisen perustan.