Lasten, perheiden ja yhteisöiden parissa tehtävän kriisisosiaalityön keskeiset teemat kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa lasten, perheiden ja yhteisöiden parissa tehtävään kriisisosiaalityöhön liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksessa tarkastellut kriisit liittyivät lähinnä kansalaisia laajasti koskettaviin katastrofeihin, kuten metsäpaloihin, hurrikaaneihin, COVID-19-pandemiaan tai terroritekoihin, yksilön henkilökohtaiseen elämään paikantuvien kriisien sijaan. Tutkimuskysymyksenä oli: millaisia teemoja lasten, perheiden ja yhteisöiden parissa tehtävään kriisisosiaalityöhön liittyy kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden perusteella?

Tutkimusmenetelmänä oli kuvaileva kirjallisuuskatsaus, jossa oli myös kommentoivan kirjallisuuskatsauksen piirteitä. Aineistohaut suoritettiin sekä kotimaisiin että ulkomaisiin tietokantoihin valikoiduin hakulausekkein. Aineiston saatavuuden ja valikoinnin myötä tutkimuskysymykseen saatiin vastauksia ainoastaan kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimusmetodin mukaisesti tutkittavasta aineistosta pyrittiin rakentamaan laajaa jäsenneltyä ymmärrystä, jolloin kyseessä oli aihepiiriin liittyvien ilmiöiden yleisen tason kartoitus. Aineiston analyysissä hyödynnettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysin vaiheet sisälsivät aineiston huolellisen läpikäynnin sekä tutkimuskysymykseen vastauksia tuottavien kohtien poimimisen aineiston sisällöistä, niiden teemoittelun ja yhteenvetojen tekemisen.

Tutkimuksen tuloksina aineistosta paikannettiin neljä pääteemaa, jotka kuvaavat lasten, perheiden ja yhteisöiden kanssa tehtävään kriisisosiaalityöhön liittyviä ilmiöitä. Nämä pääteemat liittyvät: kriisityön ja kriisejä kokeneiden kriisihaavoittuvuuteen, kriisivalmiuteen ja kriisien hoitoon, kriiseihin sopeutumiseen sekä sosiaalityön merkitykseen kriisityössä. Tulosten perusteella lasten, perheiden ja yhteisöiden kanssa tehtävään kriisisosiaalityöhön liittyviä Ilmiöitä voi kuvata monitasoiseksi ja kriisien eri vaiheita läpileikkaavaksi kokonaisuudeksi. Huomionarvoista on myös ilmiöihin liittyvä toimijuuksien moninaisuus sisältäen sekä kriisisosiaalityön asiakkaat että työntekijät. Keskeisenä johtopäätöksenä korostuu kriisihaavoittuvuuden merkitys kriisien kokemisessa, kriiseistä selviytymisessä ja kriisivalmiudessa. Kriisihaavoittuvuutta tulisi tarkastella etenkin marginalisoituneiden ihmisryhmien ja kriisityötä toteuttavien sosiaalityöntekijöiden osalta. Mikäli kriisisosiaalityöntekijät eivät kykene toimimaan riittävän vaikuttavalla tavalla kriisejä kokevien asiakkaiden auttamiseksi, rapauttaa tämä asiakkaiden kriiseistä selviytymistä edelleen. Kriisihaavoittuvuuden vähentäminen ennaltaehkäisevin toimin vaikuttaisi parantavan samalla myös kriisivalmiutta. Kriisisosiaalityötä voitaisiin toteuttaa ja edistää esimerkiksi ekososiaalityön erilaisin keinoin.