Aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneen ihmisen toimijuus ja sosiaalityön rooli toimijuuden tukemisessa

Abstract

Tämä pro gradu -tutkielma tarkasteli aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneiden ihmisten toimijuutta sekä sosiaalityön roolia toimijuuden tukemisessa. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneiden ihmisten toimijuuden ulottuvuuksista. Aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneet ihmiset muodostavat myös kehitysvammaisten ihmisten viiteryhmässä ainutlaatuisen ryhmän, joka on pitkälti jäänyt niin sosiaalityössä kuin tutkimuksessakin katveeseen. Tutkielmassani on hyödynnetty WHODAS 2.0-toimintakykymittarin avulla kerättyä, 11 haastattelua kattavaa haastatteluaineistoa sekä toimintamahdollisuuksien teoriaa. Tutkimuskysymykseni olivat millaisena aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneiden ihmisten toimijuus näyttäytyy WHODAS 2.0-toimintakykymittarin kautta sekä minkälaisia toimijuuksia haastatteluun osallistuneiden vastauksista voidaan tunnistaa hyödyntäen toimintamahdollisuuksien teoriaa ja toimijuuden ulottuvuuksia.

Aineistoni analysoimiseen käytin kuvailevaa tapaustutkimusta. Muodostin jokaisesta haastattelusta erilliset yksilöidyt toimijatyypit, joissa kuvasin haastatteluun osallistuneen ihmisen toimijuutta tukevia ja toisaalta rajoittavia tekijöitä. Analyysin seuraavassa vaiheessa muodostin jo aiemmin luoduista 11 toimijatyypistä kuusi yleistettyä toimijatyyppiä, joihin olin yhdistänyt samankaltaisia yksilöityjä toimijatyyppejä. Tarkastelin yleistettyjä toimijatyyppejä toimintamahdollisuuksien teorian kautta. Huomasin, että aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneiden ihmisten toimijuutta voi kuvata hyvin moniulotteiseksi ja kerrokselliseksi. Toimijuudet vaihtelivat laajasti toimijasta, joka eli hyvin itsenäistä ja omannäköistään elämää, toimien itseään tyydyttävällä tavalla omassa yhteisössään, eikä koe terveydentilan vaikuttavan omaan toimijuuteensa toimijaan, jolle itsenäinen elämä, itsestä huolehtiminen sekä yhteiskunnallinen tai yhteisöllinen osallistuminen olivat haastavia tai mahdottomia saavuttaa ilman toisen ihmisen tukea tai apua. Erilaisia toimijatyyppejä oli myös näiden ääripäiden välillä laajalla kirjolla.

Tämän tutkielman johtopäätöksenä voin todeta, että aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneet ihmiset tulee sosiaalityössä tunnistaa erityisenä ryhmänä, tutustua tähän ryhmään, kuulla heidän kokemuksiaan, tarjota toimijuutta tukevia tukitoimia sekä muodostaa heistä selkeä kuva sosiaalityön asiakasryhmänä. Myös vammaistutkimuksen saralla tarvitaan lisää tutkimusta aikuisena kehitysvammadiagnoosin saaneista ihmisistä, jotta heidän ainutlaatuinen asema tulee myös tieteellisesti perustelluksi.