Hyvä hallinto työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisessa käsittelyssä

Abstract

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus on lakisääteinen sosiaalivakuutus, joka koskee käytännössä kaikkia työsuhteessa töitä tekeviä. Tutkielmassani pyrin lainopin menetelmin selvittämään, kuinka hyvin hyvän hallinnon vaatimukset toteutuvat työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisessa käsittelyssä ja muutoksenhaussa. Tutkielmani keskiössä on riippumattomuus, mutta muitakin hyvän hallinnon oikeusperiaatteita sivutaan.

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen tarjoaminen on julkisen hallintotehtävän hoitamista, joka on siirretty yksityisille vahinkovakuutusyhtiöille. Koska kyse on julkisen hallintotehtävän hoitamisesta, sovelletaan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tarjoamiseen kaikkia hyvän hallinnon vaatimuksia. Suurin jännite on, kuinka hyvin hyvä hallinto on sovitettavissa yhteen osakeyhtiölain 5 §:n kanssa, jonka mukaan osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Muista Pohjoismaista poiketen Suomessa korvausharkinta tapahtuu vakuutusyhtiössä eikä viranomaisessa, kuten Kelassa. Korvausharkinnassa vakuutuslääkärillä on keskeisin osa ja tutkielmassa pyritäänkin selvittämään, kuinka riippumattomia he ovat vakuutuslaitosten työntekijöinä?

Muutoksenhaun keskeisimmät kysymykset liittyvät tapaturmaasioiden muutoksenhakulautakunnan ja vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanoihin. Sekä lautakunnassa että vakuutusoikeudessa ratkaisukokoonpanoon kuuluu lainoppineiden ammattituomareiden lisäksi etujärjestöjen nimittämiä intressijäseniä ja sivutoimisia lääkärijäseniä. Intressijäseniltä ei edellytetä lainopillista osaamista, vaan he edustavat muutoksenhakuelimissä ”työelämän ja työmarkkinoiden olosuhteiden tuntemusta”. Intressijäsenistä herääkin kysymys, kuinka riippumattomia he ovat nimittäjätahoistaan? Lääkärijäsenten osalta pyritään selvittämään, vaikuttaako sivutoimisuus heidän riippumattomuuteensa.

Tutkielmassani havaitaan, että hyvä hallinnon vaatimukset eivät toteudu niin hyvin kuin niiden pitäisi. Keskeisin ongelma verrattuna muihin Pohjoismaihin on Suomen järjestelmän poikkeuksellinen vakuutuslaitosvetoisuus, joka heijastuu myös muutoksenhakuun. Tärkeimpinä muutostarpeina nykytilaan korvausharkinnan pitäisi tapahtua viranomaisessa eikä vakuutusyhtiöissä, intressi- ja lääkärijäsenistä osana ratkaisukokoonpanoa tulisi luopua ja vakuutuslääketieteen erityispätevyyskoulutus pitäisi siirtää yliopistojen järjestettäväksi.