Myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden rajoittaminen ja suhteellisuusvaatimuksen arviointi suomalaisessa työoikeudessa

Abstract

Tässä työoikeudellisessa maisteritutkielmassa tarkastellaan myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden rajoittamista suomalaisessa työoikeudessa sekä erityisesti niihin kohdistuvaa suhteellisuusvaatimusta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten työehtosopimuslain ja työriitalain uudet 8 a §:t rajoittavat myötätuntotyötaisteluiden järjestämistä ja miten niissä säädettyä suhteellisuusvaatimusta tulee tulkita osana voimassa olevaa oikeusjärjestystä. Tarkastelu kytkeytyy perusoikeusjärjestelmään, erityisesti ammatilliseen yhdistymisvapauteen sekä sen suhteeseen omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen.

Tutkimus on toteutettu lainopillisella metodilla, jonka avulla analysoidaan voimassa olevaa oikeutta, systematisoidaan sääntelyä ja esitetään tulkintasuosituksia. Keskeisenä aineistona ovat lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto sekä kansainväliset ihmisoikeusnormit.

Tutkimuksen perusteella työehtosopimuslain ja työriitalain 8 a §:ien mukainen vaatimus myötätuntotyötaisteluiden suhteellisuudesta muodostuu keskeiseksi edellytykseksi laillisten myötätuntotyötaisteluiden arvioinnissa, mutta suhteellisuusvaatimuksen sisältö jää osin avoimeksi ja tulkinnanvaraiseksi. Sääntely korostaa eri oikeushyvien välistä punnintaa ja asettaa rajoja työtaistelutoimenpiteille erityisesti silloin, kun niillä on merkittäviä vaikutuksia ulkopuolisiin tahoihin tai suojeltaviin tärkeisiin oikeushyviin nähden. Lisäksi sääntelyyn liittyy tulkintaepävarmuuksia erityisesti soveltamisalan ja arviointikriteerien osalta.

Johtopäätöksenä esitetään, että uusi työehtosopimuslain ja työriitalain sääntely vahvistaa myötätuntotyötaisteluoikeuden rajoittamista ja siirtää merkittävää harkintavaltaa lain soveltajille. Tämä korostaa oikeuskäytännön roolia suhteellisuusvaatimuksen täsmentäjänä sekä lisää tarvetta selkeälle ja ennakoitavalle tulkinnalle oikeusvarmuuden turvaamiseksi.