Narratiivinen tutkimus esihenkilöiden työhyvinvoinnista ja esihenkilötyön sopivuudesta työhyvinvoinnin näkökulmasta

Abstract

Tässä tutkielmassa on selvitetty esihenkilöiden kokemuksia työhyvinvoinnista ja esihenkilötyön sopivuudesta työhyvinvoinnin näkökulmasta intensiivistyvässä työelämässä. Teoreettinen viitekehys muodostuu ponnistusten ja palkkioiden mallista (Effort-Reward Imbalance, ERI model), työn vaatimusten, hallinnan ja sosiaalisen tuen mallista (Job Demand-Control-Support model, JDCS model) sekä uudemmista työhyvinvoinnin tutkimuksista. Tutkielma on aineistolähtöinen. Aineisto on koottu viiden, eri toimialoilla esihenkilöasemassa julkisella ja yksityisellä sektorilla toimineen henkilön puolistrukturoiduista yksilöhaastatteluista. Tutkielmassa on käytetty narratiivisia menetelmiä aineiston analyysissa sekä raportoinnissa.

Tuloksissa esihenkilöiden työhyvinvoinnin kokonaisuus näyttäytyy hyvin vaihtelevana ja on voimakkaasti riippuvainen työskentely-ympäristöstä sekä tilanteesta. Työhyvinvointia lisäävinä tekijöinä esihenkilöillä mainitaan esimerkiksi onnistumiset, työn sujuminen, hyvä johdettava tiimi, kehittämiseen liittyvät tehtävät sekä luottamukselliset suhteet johdettaviin. Työn liiallinen määrä ja vaativuus, palkitsevuuden ja arvostuksen puute, työn mielekkyyden puute, lukuisat muutokset, eri tahojen ristiriitaiset odotukset, tuen puute sekä resurssipula ovat yleisiä työhyvinvointia heikentäviä tekijöitä tuloksissa. Esihenkilötyön sopivuutta lisäävät esimerkiksi sosiaalisuus ja kehittämishakuisuus. Työn sopivuus työhyvinvoinnin näkökulmasta on tuloksissa kuitenkin melko rajoittunutta. Analyysin perusteella inhimilliseen johtamiseen pyrkivät, tunnolliset esihenkilöt kokevat voimakasta stressiä arvoristiriidoista ylemmän johdon sekä organisaatiokulttuurin kanssa. Voimakkaita tunnollisuuden piirteitä omaavan henkilön sopivuus esihenkilötyöhön on työhyvinvoinnin näkökulmasta melko heikko, sillä työn liialliset vaatimukset saavat tunnollisen henkilön työskentelemään yli voimavarojensa. Esihenkilötyö koetaan muunlaista työtä stressaavampana ja työhyvinvointi paremmaksi muissa kuin esihenkilötehtävissä. Tuloksissa yleisenä trendinä on se, ettei esihenkilöksi ryhtyminen ollut haastateltavien oma idea. Esihenkilötehtävät ovat merkittävässä asemassa urapoluilla edettäessä.

Työelämän käytäntöjen näkökulmasta voisi olla hyödyllistä tehdä jatkotutkimuksia ja toimia, joilla taataan organisaatioiden toimivuus, edistetään työhyvinvointia ja varmistetaan inhimillisyyden säilyminen intensiivistyvässä työelämässä. Lisäksi voisi kehittää asiantuntijaurapolkuja, jotta uralla eteneminen ei tapahdu pääasiassa esihenkilötehtävien kautta.