Internet sosiaaliturvan toteuttajana? : Oikeus digitaaliseen asiointiin sosiaali- ja terveydenhuollossa perustuslain 19 §:n toteutumiseksi

Abstract

Digitalisaatio on edennyt Suomessa nopeasti, minkä myötä myös sosiaali- ja terveyspalvelut ovat digitalisoituneet. Digitaalisten palvelujen käyttö ei jakaudu tasaisesti, vaan eroja on esimerkiksi alueittain ja ikäryhmittäin. Digitalisaation edetessä tulee pohdittavaksi, voidaanko oikeutta digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöön pitää perustuslaissa (731/1999) turvatun sosiaaliturvan toteutumisen edellytyksenä.

Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, millä edellytyksillä oikeus internetiin voidaan katsoa kuuluvaksi perustuslain 19 §:ään. Aihetta tutkitaan niiden näkökulmasta, joille perinteinen asiointi on hankalaa tai mahdotonta, sekä niiden näkökulmasta, jotka haluaisivat asioida digitaalisesti, mutta joilla on siihen esteitä. Tutkielman pääasiallinen metodi on oikeusdogmatiikka, sillä siinä keskitytään voimassa olevien normien tulkintaan. Tutkielmassa ilmenee myös oikeussosiologisia piirteitä etenkin oikeuden ja yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta kuvaavia tilastoja tulkittaessa.

Pääsyä internetiin perus- ja ihmisoikeutena on arvioitu kansallisesti ja kansainvälisesti. Internetiin pääsyllä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole perus- tai ihmisoikeuden asemaa. On kuitenkin arvioitu, että pääsy internetiin on keskeinen työkalu eri perus- ja ihmisoikeuksien, kuten oikeuden sosiaaliturvaan, toteuttamisessa. Perustuslain 19 § velvoittaa julkista valtaa turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Palvelujen riittävyyden arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, luovatko ne jokaiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.

Tutkielmassa arvioidaan, onko pääsy internetiin sosiaali- ja terveydenhuollossa välttämätöntä yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä toimimiseksi. Tutkielmassa todetaan, että pääsy internetiin voidaan katsoa kuuluvaksi perustuslain 19 §:ään, sillä se saattaa luoda mahdollisuuden päästä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen piiriin silloin, kun se ei muuten olisi mahdollista. Se edistää myös pääsyä terveyttä koskevaan tietoon ja mahdollisuutta itsenäiseen asiointiin. Mahdollisuus digitaalisten sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöön luo siten edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Sähköinen asiointi on oikeuskäytännön mukaan turvattava viime kädessä kohtuullisten mukautusten sekä digineuvonnan kautta.