Välittömyysperiaate rikosprosessissa : välittömyyden merkitys yleisesti todistelussa sekä erityiskysymyksenä lapsia koskevissa rikosprosesseissa

Abstract

Suomalaisessa rikosprosessissa noudatettava menettely rakentuu välittömyys-, suullisuus- ja keskitysperiaatteiden varaan. Näistä etenkin välittömyysperiaatteella on perinteisesti katsottu olevan korostettu merkitys. Rikosprosessia koskevaa lainsäädäntöä on kuitenkin useaan otteeseen uudistettu tavoin, joilla on ollut vaikutusta välittömyysperiaatteen toteutumiseen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan välittömyysperiaatteen merkitystä ensinnäkin yleisesti rikosasiassa esitettävän ja arvioitavan todistelun osalta. Erityiskysymyksenä tarkastellaan myös lapsia koskevia rikosprosesseja, joissa välittömyysperiaatteesta poiketaan säännönmukaisesti lapsen suojelemiseen liittyvien näkökohtien vuoksi.

Tutkielman tarkoituksena on selventää välittömyysperiaatteen sisältöä, tarkoitusta ja sitä, millaisissa tilanteissa periaatteesta poikkeaminen on mahdollista. Tarkoituksena on myös selvittää, mikä vaikutus todistelumenettelyn välittömyydellä tai välillisyydellä on siihen, kuinka hyvin henkilötodistelun luotettavuutta pystytään rikosprosessissa arvioimaan. Lapsia koskevien rikosprosessien käsittelyn kautta tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin rikosprosessi käytännössä järjestetään silloin, kun kuultavan suojeluun liittyvistä syistä välittömyyden täysimääräinen toteuttaminen ei ole mahdollista. Pohdittavaksi tulevat tässä yhteydessä myös mahdollisuudet laajentaa etenkin lapsia koskevissa rikosprosesseissa noudatetun menettelytavan – esitutkintakuulustelujen tallentamisen ja tallenteiden hyödyntämisen todisteena tuomioistuimessa – käyttöä myös muiden rikosprosessien osalta. Näiden aihepiirien kautta tutkielman tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys välittömyysperiaatteella on nykyaikaisessa rikosprosessissa ja millaiset tekijät vaikuttavat periaatteen merkityksen muotoutumiseen. Tutkielmassa käytetään pääasiallisena metodina lainoppia. Tutkielma sisältää lisäksi oikeusvertailua sekä tallenteiden käytön laajentamismahdollisuuksia koskevan pohdinnan osalta myös lyhyen de lege ferenda -kannanoton.

Tutkielma osoittaa, että välittömyysperiaatteen merkitys on tosiasiallisesti vähentynyt siitä, millainen se oli vielä kuluvan vuosituhannen vaihteessa, eikä välittömyysperiaate useiden poikkeussäännösten vuoksi toteudu enää alkuperäisessä laajuudessaan. Tutkielmassa selvitetyn perusteella tähän muutokseen ovat vaikuttaneet etenkin teknologian kehitys, todistajanpsykologisen tutkimustiedon lisääntynyt hyödyntäminen sekä prosessiekonomiaan ja asianomistajan suojeluun liittyvien näkökohtien korostuminen.