”Mä olen ihminen, joka joutuu selviytymään yksin asiasta kuin asiasta…”: Neuroepätyypillisten nuorten aikuisten kokemuksia saamastaan tuesta

Abstract

Tutkielmassa tarkasteltiin neuroepätyypillisten nuorten aikuisten kokemuksia saamastaan tuesta sekä sosiaalipalvelujärjestelmän merkitystä itsenäisen elämän ja toimijuuden rakentumisessa. Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa neuroepätyypillisten nuorten aikuisten itsenäistä elämää tukevia ja rajoittavia tekijöitä heidän omien kokemustensa kautta. Tutkimuksessa keskityttin siihen, millaisena palvelujärjestelmä näyttäytyy neuroepätyypillisten nuorten kertomuksissa sekä miten saadun tai saamatta jääneen tuen kokemukset vaikuttavat mahdollisuuksiin rakentaa itsenäistä elämää. Itsenäistä elämää tarkastelttin autonomisen ja suhteellisen toimijuuden käsitteiden avulla sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksessä.

Tutkimus toteutetiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto koostui yhdeksästä kirjoituskutsuun vastanneen 20–35-vuotiaan neuroepätyypillisen nuoren aikuisen kirjoituksesta. Kirjoituksissa kuvattiin kokemuksia palveluista, arjen kuormittavuudesta, tuen tarpeista sekä kohtaamisista ammattilaisten kanssa. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tulosten perusteella palvelujärjestelmä näyttäytyi nuorten kokemuksissa kuormittavana, pirstaleisena ja vaikeasti saavutettavana. Nuoret kuvasivat joutuvansa kantamaan vastuun tuen etsimisestä ja palveluissa asioimisesta tilanteissa, joissa toimintakyky oli jo valmiiksi kuormittunut. Erityisen haastavana näyttäytyi siirtymä lapsuuden ja nuoruuden palveluista aikuispalveluihin, jolloin tuki usein heikkeni tai katkesi kokonaan. Lisäksi tulokset osoittivat, että tuen saaminen riippui merkittävästi yksittäisten ammattilaisten neuropsykiatrisesta osaamisesta ja kyvystä kohdata nuori hyväksyvästi. Onnistuneet kohtaamiset vahvistivat nuorten kokemuksia osallisuudesta, luottamuksesta ja toimijuudesta, kun taas vähättelevät kokemukset lisäsivät ulkopuolisuuden tunnetta ja epäluottamusta palvelujärjestelmää kohtaan. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että neuroepätyypillisten nuorten aikuisten itsenäinen elämä rakentuu suhteessa ympäristöön, saatavilla olevaan tukeen ja toimiviin ihmissuhteisiin. Tulokset korostivat tarvetta kehittää palvelujärjestelmää saavutettavammaksi, jatkuvammaksi ja yksilöllisemmäksi sekä vahvistaa neuropsykiatrista osaamista sosiaalipalveluissa.