Henkilöstön muutoskyvykkyyden ja äänenkäytön kietoutuneisuus - Kohti muutoshiljaisuuden käsitteen määrittelyä -

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan äänenkäytön ja hiljaisuuden kietoutumista yksilönmuutoskyvykkyyteen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää: 1) Miten hiljaisuus ja äänenkäyttö vaikuttavat henkilöstön muutoskyvykkyyteen, 2) Millä tavoin lähijohtajat tukevat henkilöstön muutoskyvykkyyttä digipalveluihin liittyvissä muutosprosesseissa sekä 3) Miten digitaalisen toimintaympäristön piirteet vaikuttavat äänenkäyttöön ja sen tulkintaan organisaatiossa.

Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu muutoskyvykkyyden ja äänenkäytön käsitteille. Muutoskyvykkyyttä tarkastellaan Teecen (2007) dynaamisten kyvykkyyksien teorian näkökulmasta, jossa sen keskeisiä ulottuvuuksia ovat havaitseminen, hyödyntäminen ja muuntaminen. Äänenkäyttöä ja hiljaisuutta tarkastellaan Morrisonin (2011) työntekijöiden äänenkäytön teorian avulla. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Empiirinen aineisto koostui henkilöstön ja esihenkilöiden haastatteluista (n = 4) sekä yhden työnohjaustilanteen havainnoinnista. Aineisto analysoitiin Erving Goffmanin (1974) kehysanalyysin avulla.

Tulosten perusteella tunnistettiin neljä muutoskyvykkyyttä kuvaavaa tulkintakehystä: aktiivisen muutoskykyisen, passiivisen muutoskykyisen, aktiivisen muutoshaluttoman ja passiivisen muutoshaluttoman tulkintakehykset. Tulkintakehykset jäsentävät äänenkäytön ja hiljaisuudenilmenemistä muutostilanteissa. Lisäksi havaittiin, että lähijohtajat tukevat henkilöstön muutoskyvykkyyttä teknisen, emotionaalisen ja kollektiivisen tuen avulla. Digitaalisen toimintaympäristön havaittiin vaikuttavan äänenkäyttöön ja sen tulkintaan erityisesti monipaikkatyön, jatkuvien muutosten ja vuorovaikutuksen näkökulmista.

Tulosten synteesinä muodostettiin muutoshiljaisuuden käsite, joka sijoittuu teoreettisesti yksilön muutoskyvykkyyden ja äänenkäytön välille. Muutoshiljaisuus määritellään käsitteeksi, jonka mukaan yksilö jättää käyttämättä äänensä muutostilanteissa. Muutoshiljaisuudessa tunnistettiin kaksi ulottuvuutta: arka ja uskalias muutoshiljaisuus. Arka muutoshiljaisuus ilmenee epävarmuutena ja kokemuksena oman äänen vähäisestä merkityksestä, kun taas uskalias muutoshiljaisuus perustuu tietoiseen arvioon siitä, ettei äänenkäyttöä pidetä muutoksen kannalta tarpeellisena. Tutkimus syventää ymmärrystä muutoskyvykkyyden, äänenkäytön ja hiljaisuuden välisistä yhteyksistä sekä tuo keskusteluun uuden käsitteellisen näkökulman, muutoshiljaisuuden, muutosprosessien tarkasteluun.